Kulttuuri horjuu, ei ihmisen mieli
Risto Volanenkysyy (SK 31/2011), onko kulttuurista unohtunut jotain olennaista, kun yksilön vapaus ja vastuu ovat hukkumassa. Ovatko ihmismieltä koossa pitävät henkiset pääomat hupenemassa? Onko nykyihmisen mieli särkynyt?
Psykiatrin näkökulmasta mielen särkyminen tarkoittaa vakavaa oiretta mielenterveyden häiriintymisestä. Väestön tasolla kysymys ei ole siitä, ei meillä eikä muuallakaan. Sen sijaan sellaiset henkisen pääoman sisällöt, joita tarvitaan tukemaan ihmisen persoonan säilymistä ristiriidattomana kokonaisuutena, voivat hyvinkin olla uhanalaisia. Väkivallan ennen kokemattomia muotoja, kuten viimeksi Anders Behring Breivikin tekoja Norjassa, voidaan pitää oireina tästä uhanalaisuudesta.
Julkinen kuva väkivallasta on muuttunut kaikessa hiljaisuudessa tilastolliseksi. Ikään kuin väkivalta olisi vain yksi monista muuttujista ihmisen käyttäytymismallien kirjossa. Totta tietenkin on, että väkivalta on osa ihmisen ja muun eläinkunnan luonnollista elämää, mutta siinäkö kaikki?
Kyky erottaa olennainen epäolennaisesta, asiaankuuluva sopimattomasta, kielletty sallitusta ja todellinen kuvitellusta ovat ihmismielen todellisuudentajun eri ulottuvuuksia. Niihin sisältyvä rajanveto oikean ja väärän välillä on olennainen piirre inhimillisessä kulttuurissa.
Sen säilyttäminen on vaikeutunut globaalin viestinnän virrassa. Tietoverkkoihin osallistuminen on yhtaikaa sekä tietämistä että tekemistä, mikä on vaivihkaa madaltanut ajatuksen ja teon välistä rajaa.
Ihmiskunnalle on huikea haaste säilyttää saavutettu kulttuuri samalla kun viestintä poistaa perinteisiä rajoja ihmisten välillä. Miten vapaaseen viestintään voidaan liittää voimia, jotka hillitsevät vapauden kasvun käänteisiä puolia, verkkoviestinnän vaaroja ja haittoja? Ratkaisut tähän ongelmaan eivät voi olla helppoja eivätkä ne voi olla vain teknisiä.
Volasen esille ottama kulttuurin humanistisen pääoman katoaminen on vakava kysymys. Sen julkista käsittelyä ehkä arastellaan aihepiirin epämuodikkuuden perusteella.
Miettimisen aihetta siinä kuitenkin on. Anders Breivikistä on kirjoitettu, että hänen motiivitaustassaan olisi kiihkokristillisyyttä. Kristillis-humanistiseen kulttuuriperustaan kuuluu ihmisen ja elämän kunnioitus sekä suvaitsevuus. Ne ovat kohtisuoraan ristiriidassa Breivikin tekojen kanssa. On hämmästyttävää, kuinka vähän tähän ristiriitaan Breivikin sanojen ja tekojen välillä on kiinnitetty huomiota.
”Älä tapa” on moraalinen velvoite, joka kuuluu länsimaisen ihmiskuvan perustaan. Käsky on voimassa sen jälkeenkin, kun joku on tappanut toisen ihmisen, eikä vain silloin, kun väkivallan toteutuminen on todennäköistä. Olisiko siitä muistuttaminen kirkon tehtävä?