Nyt puhuvat nuoret itse!
A-Studio keräsi aikuisilta kiitosta, kun se viikko Viertolan kouluampumisen jälkeen kutsui kaksi yläkoululaista keskustelemaan kiusaamisesta ja nuorten hyvinvoinnista.
Nyt puhuvat nuoret itse!
Silti Yle kuten muukin uutismedia on puhutellut lapsia ja nuoria kouluampumiseen liittyen varsin niukasti.
Kun tiedon tarve heti tapahtuman jälkeen oli suurinta, nuorille ja lapsille suunnattu uutistarjonta oli köyhää, jollei olematonta.
Yle Mix julkaisi Youtubessa, Whatsappissa, Tiktokissa ja Instragramissa kaksi alle minuutin lyhytvideota, joista toisessa kerrottiin tapahtumasta ja toisessa tarjolla olevista tukichateista. Pidempi 7 minuutin uutisvideo saatiin ulos vasta perjantaina.
Ironista kyllä, kolme päivää tapahtuman jälkeen siinä varoiteltiin uskomasta somessa leviäviin huhuihin.
Helsingin Sanomien Lasten uutiset julkaisi Youtube-kanavallaan ja HS.fi-alustalla tuoreeltaan kolme kaksiminuuttista videota, joista se koosti pidemmän uutisvideon perjantain viikkolähetykseen. Lyhytvideossa mainittiin somessa kiertävät huhut.