Pyry vieköön

Pandoille näyttää käyvän kuin aikoinaan Suomeen loikanneille toisinajattelijoille. Edessä on palautus kommunistiseen diktatuuriin.

Profiilikuva
polkom
Teksti
Leena Sharma
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koko Suomi on seurannut viime ajat hen­keään pidätellen, mitä tapahtuu Ähtärin eläinpuiston pandoille.

Raskain taakka lankesi puiston toimitusjohtajalle Arja Väliaholle. ”Kävin eilen Pyryn ja Lumin luona kertomassa asioita, Väliaho kertoi sydäntä riipaisevasti Helsingin Sanomien haastattelussa, jossa hän myös viittaasi pandoihin persoonapronominilla he.

Pandoille näyttää käyvän kuin aikoinaan Suomeen loikanneille toisinajattelijoille. Myös heidät palautetaan kommunistiseen diktatuuriin, tällä kertaa Kiinaan.