”Uusi valinnanvapaus on ratkaisevasti erilainen – Tämä kansalaisia jo kiinnostaa”

PUHEENVUORO: Jatkossa voi usein valita yksityisen palvelun­tuottajan. Sitä kansalaiset käyttävät, kirjoittaa Ulla-Maija Rajakangas.

Profiilikuva
sote-uudistus
Teksti
Ulla-Maija Rajakangas
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kelan sairausvakuutuskorvauksen avulla on vuosikymmeniä tuettu ihmisten mahdollisuuksia käydä yksityisessä terveydenhuollossa. Palvelusetelilaki säädettiin vuonna 2009, ja vuodesta 2014 suomalaiset ovat voineet valita julkisen terveysasemansa sekä julkisen erikoissairaanhoidon yksikkönsä.

Valinnanvapaus sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole uusi asia. Uudistettu valinnanvapaus tarvitaan silti.

Taloudellisesti ahtaina vuosina Kela-korvaukset ovat lähes aina olleet leikkauslistojen suosikkeja. Samaan aikaan jonot julkisen ovella ovat pidentyneet.

On ajateltu, että jonot olisivat parempi vaihtoehto kuin ylihoito. Ennustus on toteuttanut itseään: ylihoidosta ei tosiaan ole huolta, kun perusterveydenhuoltoon tuskin ensinkään pääsee.

Ihminen siirtyy alamaisesta kuskin paikalle.