Useimmat euroviisuvoittajat ovat pahimmillaan hyssyntyssyä – parhaimmillaan tingeltangeleita

PAKINA: Jukka Ukkola pureutuu euroviisujen syvimpään olemukseen.

Profiilikuva
Euroviisut
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com

Valitsivat sitten taas uuden euroviisun. Mikäpä siinä, eihän se oikeastaan meikäläiselle kuulu, paitsi että äänestysvaihe on joskus kiinnostava. Tänäkin vuonna pystyi helposti arvaamaan melkein jokaisen raadin suosikin. Ei siihen tarvinnut nuottikorvaa, Euroopan kartta riitti.

Voittajaksi selvisi jälleen kerran juuri se kappale, joka ensimmäisellä (ja kymmenennellä) kuulemalla kuulosti ylivoimaisesti tylsimmältä, todelliselta limbolta, alkukarsinnan varmimmalta putoajalta.

Portugalin esityksen ainoa jännitysmomentti oli siinä, nukahtaako laulaja ennen kuin joiku loppuu. Ei nukahtanut, siitäpä sitten 12 pistettä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi, pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Mieleen on jäänyt esimerkiksi se laulukisa, jota itse olin livenä kuulemassa Helsingissä 2007. Silloin voitti Serbia kahdeksan muun jugoslavian äänillä.

Yhä vieläkin korvissa jytkii sen unohtumaton kertosäe, muistattehan: ”Molitva, kao žar na mojim usnama je…”