Lounas syödään suomeksi

Kolumni: ”Pakko sanoa, että nolotti. Olen tutkinut monikielisyyttä työelämässä ja puolustanut omien kansainvälisten opiskelijoitteni oikeutta harjoitella suomea. Ja silti olin hairahtunut ajattelemaan, että kielitaito on mustavalkoinen asia", kirjoittaa Lari Kotilainen.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Lari Kotilainen

Yliopistomaailma on aina ollut kansainvälisyyden synonyymi. Omankin työkäytäväni varrella on parin viime vuoden aikana istunut niin italialaisia, virolaisia, sveitsiläisiä, saksalaisia kuin albanialaisia tutkijoita.

Tämä kansallisuuksien rikkaus ei yllättävää kyllä ole kuulunut käytävällä puhuttujen kielten rikkautena.

Yliopiston kirjoittamaton kielisääntö on yksinkertainen ja varmasti tuttu monilta muiltakin työpaikoilta: suomalaisten kanssa suomea – tai harvemmin ruotsia – ja muiden kanssa englantia.

Tavan yksipuolisuus tuli hyvin esiin, kun vietimme kesän päätteeksi kahden työkaverini läksiäisiä. He olivat molemmat viettäneet tutkimusyksikössämme jo hyvän aikaa, mutta koska he eivät olleet kotoisin Suomesta, olin aina puhunut heidän kanssaan englantia.