Suuri väestöteoria
Katselin vaaliväittelyitä ja luin Juha Itkosen kirjaa Teoriani perheestä.
Väittelyissä todettiin, että väestö ikääntyy ja hyvinvointivaltio on kallis ylläpidettävä. Toiset halusivat verottaa lisää, toiset vähemmän. Toiset halusivat lisää velkaa ja toiset vähemmän. Toiset halusivat lisää maahanmuuttoa, toiset vähemmän. Jonkun on paikattava hoitovajetta, jonkun on hoidettava lapset ja etenkin vanhukset.
Itkosen kirjan perushavainto on, että lapsiperhe-elämä on palkitsevaa ja riittävää. Ei kauheaa, raskasta eikä luovuutta tuhoavaa. Prisma-arki on positiivinen, ei negatiivinen määritelmä. Lapset ovat täysivaltaisia ihmisiä, joiden kanssa kannattaa olla, heitä kannattaa kuunnella. Samalla, kun heitä opettaa potalle ja yhteisön jäseniksi, heiltä voi oppia.
Väite on radikaali. Lapset ovat hyvä juttu. Jossain toisessa ajassa se olisi ollut konservatiivinen. Niin maailma pyörii: pysyt paikallasi ja toisena aikana olet maltillinen liberaali, seuraavaksi jotain ihan muuta.
Mietin Itkosen kirjan sisältöä ja poliitikkojen räyhäämistä. Ongelma on demografinen: syntyvyys alenee, suuret ikäluokat pysyvät sauvakävelykunnossa aiempaa pidempään. Mieleeni tuli ratkaisu, jota kukaan poliitikoista ei uskaltanut sanoa ääneen.
Mitä, jos kasvattaisimme väestöpyramidin alimpia kerroksia? Lisää elämänsä alussa olevia ihmisapinoita tasapainottamaan tilannetta. Siihen löytyy vanhoja ja tuttuja tapoja, sekä muutama uusi keino.
