Naanleipään puolet petäjäistä

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tuomas Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.

Maamme suurimmassa sanomalehdessä oli säästövinkki ankariin aikoihin. Kirjoittaja oli huomannut ruoan kuljetuspalveluihin kuluvan merkittävästi rahaa. Ratkaisuksi kirjoittaja tarjosi ravintolassa syömistä. ­”Koronan jälkeen pitää jaksaa kävellä ravintolaan.”

Olemme saapuneet kulttuurihistoriassa tilanteeseen, jossa rahaa säästetään syömällä ravintolassa. Vielä 1980-luvulla ulkona syöminen oli tuhlausta. Muistan jokaisen simpukkahuoltamolla syömäni lehtipihvin. 1990-luvun taitteessa voitin raaputusarvasta kymmenen tuhatta markkaa ja vaihdoin yhdeksännen luokan kouluruokailun pippuripihveihin. Riemu oli lyhyt, mutta kallis. Paluu koulun pinaattikeiton ja kaalipuolukkasalaatin äärelle nöyryyttävä, mutta opettavainen. Ei ole ilmaisia ravintolalounaita.

Miten käy hänelle, joka toimittaa nepalilaisia, vietnamilaisia ja kainuulaisia annoksia ovillemme? Hänelle, joka vastaa jokapäiväisestä pitaleivästämme, mutta jota emme koskaan kohtaa.