Tuntematon Hollanti: Puukenkien ja tulppaanien onnelassa politiikka on nyt sekaisin

PÄÄKIRJOITUS: Juopa liberaalien ja kansallismielisten välillä uhkaa syventyä.

Profiilikuva
Euroopan unioni
Teksti
Ville Pernaa
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Voi noita iloisia hollantilaisia. Pitkiä ja vaaleita, hyväntuulisia eurooppalaisia. Siellä he pyöräilevät tulppaanipeltojen keskellä puukengät jalassaan ja nauttivat vapaudesta ilman rajoja.

Niin, ilman rajoja. Hollanti on vuosisatoja ollut kaupankäynnin keskus ja solmukohta. Se tuottaa yli puolet maailman leikkokukista ja kukkasipuleista.

Kukat ovat vain pieni osa hollantilaista kaupankäyntiä. Rotterdamin sataman tavaravirrat kuuluvat maailman suurimpiin.

Maailmankaupan suurvalta on imenyt vaikutteita muualta ja suhtautunut niihin avoimesti.

Prostituutio ja eutanasia ovat laillisia, käytännössä myös kannabis. Merenkulun ja siirtomaa-ajan seurauksena hollantilaisuuteen on aina kuulunut myös ripaus merentakaisia alueita.