Totta kai poliitikot pyrkivät käyttämään tiedotusvälineitä hyväkseen orkestroiduilla loukkaantumisillaan

Profiilikuva
Jutta Urpilainen
Teksti
Leena Sharma
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kokoomuksen kolkkapojat järjestivät Sääriselällä hyvä veli -tilaisuuden. Osanottajista puolet oli naisia – nimittäin vaimoja – eivätkä sinne valokuvista päätellen muut naiset olisi mukaan halunneetkaan.

Jotain siellä horistiin talouskriisistä, mutta valtiovarainministeri Jutta Urpilaista ei kukaan ollut muistanut pyytää mukaan. Siitä riemastuneena pari poliitikkoa keksi, että tässähän on hyvä tilaisuus näytellä loukkaantunutta ja sylkeä kokoomuslaisten päälle, kun niillä on ne ikävän korkeat gallupluvutkin.

Rauhallisena uutisviikonloppuna myös media oli luonnollisesti riemuissaan.

Virkansa puolesta kaikesta marmattava Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner on sitä mieltä, että kyllä olisi ollut kohteliasta kutsua Urpilainen mukaan, eikä hän siinä ihan väärässä ole. Mutta sitten Jungnerilta karkaa mopo käsistä:

“Jutta Urpilainen on yksi Suomen parhaista Euroopan talouskriisin asiantuntijoista”, hän julistaa 26.3. Iltalehdessä.

Taivas varjele, jos tämä on totta!

Keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen mielestä on hävytöntä, ettei Urpilaista kutsuttu mukaan. Kiviniemen sukupuolinen solidaarisuus on yhtä uskottavaa kuin Paavo Väyrysen nöyryys, jos sellaista joskus nähtäisiin. Kiviniemi voisi kylmyydellään hyytää eduskunnan uima-altaankin, eikä hän itse taatusti itse kutsuisi Urpilaista yhtään mihinkään.

Kokoomusjohdon asenne naisiin on joutunut tämän vakavan tapahtuman johdosta epäilyksenalaiseksi. Totta on, että kykypuolue vaikuttaa varsin herraseuraiselta, vähän kuin jokin sata vuotta ajastaan jäljessä oleva pölhöklubi. Samaan aikaan äijäilyn liittäminen kokoomukseen tuntuu kuitenkin suorastaan koomiselta. Jos Suomesta löytyy kaksi totaalista epä-äijää, he ovat Jyrki Katainen ja Alex Stubb.

Ja se kuuluisa median rooli tässä sopassa? Totta kai poliitikot pyrkivät käyttämään tiedotusvälineitä hyväkseen orkestroiduilla loukkaantumisillaan. Totta kai medialle “syötetään” aiheita ja näkökulmia. Hallituskumppanuus ei takaa mitään. Sdp ja kokoomus mustamaalaavat toisiaan koko ajan kulisseissa. Edellisen hallituksen aikaan samaa tekivät keskusta ja kokoomus. Sitä ennen keskusta ja Sdp.

Business as usual.