Kaikki yhteydet Venäjälle eivät ole epäilyttäviä

3 MIN

Venäjän valtion propagandamediassa on tapana mustamaalata ihmisiä vyöryttämällä peräkkäin mahdollisimman paljon asioita, jotka yksistään saattavat olla totta, mutta eivät liity toisiinsa juuri mitenkään. 

Tarkoitus on luoda kuva, että henkilö on hyvin epäilyttävä. Ei välttämättä syytetä suoraan, ei haukuta edes natsiksi – vaikka niinkin tietenkin tehdään – vaan maalataan kollaasi, joka antaa ymmärtää, että jotain tässä nyt on. 

Vihjailu on monesti tehokasta: me täällä televisiossa kysymme vain kysymyksiä – arkistokuvaa tankeista – ja kerromme faktoja.

Tekniikkaan sisältyy ajatus, että katsoja on naiivi ja tyhmä, jos ei ymmärrä vetää johtopäätöksiä. 


Suomessa lipsahdetaan helposti samaan, erityisesti kun kyse on Venäjästä. 

Oletteko ajatelleet, että Yhdysvaltojen kritisoiminen on Venäjän edun mukaista? Mitä pitäisi ajatella ihmisistä, jotka ovat joskus olleet tekemisissä venäläisten kanssa, mutta eivät mainitse joka toisessa lauseessa sanaparia ”raakalaismainen hyökkäyssota”? Entä oletteko huomanneet, että Kimmo Kiljusen vaimo on venäläinen? 

Tiedotusvälineiden pitää tietenkin kysyä erikoisista lausunnoista ja sosiaalisen median päivityksistä, mutta erityisesti silloin, kun sitaatit lähtevät kiertämään mediasta toiseen, konteksti ja kokonaiskuva katoavat.

Ilta-Sanomat selvitti vastikään kahden kunta- ja aluevaaleissa menestyneen kaksoiskansalaisen taustoja, ja juttua siteerattiin Helsingin Sanomissa seuraavasti: 

”Kaksi vasemmistoliiton listalla ollutta ehdokasta Etelä-Karjalasta kampanjoi ja tuli valituksi Venäjä-mielisellä agendalla eli esimerkiksi vastustamalla itärajan sulkua.”

Artikkelista olisi löytynyt parempiakin esimerkkejä, mutta nyt kävi niin, että hatarasti ja salakähmäisesti perustellun rajalain arvostelemisesta itsessään tuli Venäjä-mielistä, argumenteista riippumatta. 

Kirjoitimme yhdessä toimittaja Svitlana Yeharminan kanssa artikkelin avustusjärjestö Fenix Finlandista. Se perustettiin alkukeväällä 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Järjestö tarjoaa psyykkistä tukea Suomeen tulleille ukrainalaisille pakolaisille. 

Perustajat ovat Suomessa asuvia venäjänkielisiä, ja alkuaikoina apua tarjottiin lähinnä venäjäksi. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. 

Ympäri maailmaa asuu paljon venäläisiä, jotka vastustavat sotaa ja haluavat auttaa ukrainalaisia. He kokevat usein myös syyllisyyttä ja häpeää. Toiset eivät aluksi kehdanneet edes puhua venäjää julkisesti; he puhuivat mieluummin huonoa englantia. 

Fenix järjestäytyi käymään tukikeskusteluita vapaaehtoisvoimin. 

Pienellä, aloittelevalla järjestöllä ei ole realistisia mahdollisuuksia käydä läpi jokaisen vapaaehtoiseksi ilmoittautuneen lausuntoja ja sosiaalisen median tilejä, mutta vaikeassa tilanteessa olevilla pakolaisilla on oikeus tietää, millaisilla taustoilla apua tarjottiin. 

Yksi järjestön perustajista, joka sittemmin erotettiin, kouluttaa tällä hetkellä psykologeja toimimaan venäläisten sotilaiden kanssa ”Venäjän uusilla alueilla”. 

Jutun tarkoitus ei ole vihjailla, että Fenix olisi nykymuodossaan Venäjä-mielinen. 

Tarkoitus on kertoa, miten julkisin varoin tuettu ja traumatisoituneiden, sotaa paenneiden ihmisten kanssa työskentelevä järjestö on perustettu, mistä siellä työskentelevät ovat tulleet ja mitä sen olemassaolon aikana on tapahtunut. 

Artikkeli on tehty yhteistyössä monikielisen Satakieli-median kanssa. Haaga-Helian omistamassa Satakielessä maahanmuuttajataustaiset freelancetoimittajat tekevät journalismia maahanmuuttajayhteisöille. Artikkeli on käännetty Satakieleen ukrainaksi.

Hanki luettavaksi SK:n koko sisältö ja arkisto, vain 5€/kk

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.