Tarpeettomat tavarat
Talouden kasvu ja työllisyys perustuvat lähes kokonaan turhuuksien tuottamiseen, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Berliinissä kannattaa käydä DDR-museossa nähdäkseen, millaisen kulutustason sosialismin mallimaa lupasi kansalaisilleen. Tarjolla oli kaikki, mitä ihminen välttämättä elämäänsä tarvitsee: asunto, ruokaa, televisio, huonekalut ja vähän oikeanlaista kulttuuria sekä onnekkaille Trabant. Tuottamalla hyödykkeet suurina sarjoina samanlaisina, talous pystyi tyydyttämään kansalaisten välttämättömät tarpeet. Jatkuvan edistyksen myötä oli tarkoitus saavuttaa sellainen elintaso, että muuri voidaan purkaa turhana.
Maailmassa miljardit ihmiset haaveilevat DDR:n normielintasosta. Sen puolesta Latinalaisen Amerikan kansat äänestävät. Se olisi riittänyt unelmaksi myös useimmille suomalaisille kuusikymmentä vuotta sitten. Nyt pelkkä toimeentulotuki takaa periaatteessa kaikille DDR:n normielintason.
Välttämättömyyshyödykkeiden tuottaminen ei ole enää tuotannollinen ongelma. Ongelma on, että välttämättömyyshyödykkeiden tuotanto tarjoaa työtä enää vain alati pienenevälle osalle ihmisistä.
Bulkkitavaroiden valmistus ei ole enää taloudellisesti mielenkiintoista. Kun älypuhelimen valmistaminen maksaa muutaman euron, on samantekevää, missä ne valmistetaan. Paljon enemmän työpaikkoja ne synnyttävät suunnittelussa, logistiikassa ja kaupassa.
Meitä pelotellaan maailmalla, jossa hyödylliseen tuotantoon tarvitaan vain viidesosa ihmisistä. Niin siinä kävisi, jos DDR:n normielintaso riittäisi. Tämä merkitsee myös, ettei pitäisi olla tuotannollisesti ylivoimaista taata normielintaso kaikille maailman ihmisille.
