
Evoluutioteoria
Lukeminen on vain eräs ihmiskunnan välivaiheista, jotka devoluutio vie mennessään.
Tästä se alkaa, evoluutioteoria 2.0. Viime viikolla tiedotettiin, että israelilainen luotain rysähti keväällä Kuun pinnalle ja hajosi, mutta sen mukana olleet tuhannet karhukaiset luultavasti selvisivät hengissä. Karhukaiset ovat mikroskooppisia otuksia, jotka pystyvät elämään melkein missä tahansa, esimerkiksi 200 asteen pakkasessa, valtavassa paineessa ja Trumpin hallinnossa. Niitä lähetettiin Kuuhun testaamaan, voivatko ne elää sielläkin.
Kyllä karhukaiset varmaan Kuussa pärjäävät, mutta luultavasti tiedemiehet ovat ajatelleet pitemmälle. Jo Charles Darwinin evoluutioteoriasta tiedetään, että elämä kehittyy alkeista aina vain monimutkaisempiin muotoihin – lyhyesti sanottuna ötököistä ihmisiin, tai Aatamista Eevaan. Nyt kun Kuuhun on istutettu alkeellisia mutta sisukkaita ötököitä, voimme jäädä odottelemaan, mitä niistä kehittyy.
Tosin me, nyt elävät ihmiset, tuskin sitä näemme, sillä evoluutio kestää miljoonia tai miljardeja vuosia. Joskus aikanaan karhukaisista alkanee kehittyä lieroja, sitten nilviäisiä, liskoja, lepakoita, hyppyrottia, kenguruita, nenäapinoita, simpansseja ja ihmisiä – tai kuuhisia.
Valistuneet tiedemiehet sanovat tähän heti, että evoluutio 2.0 vaatisi toteutuakseen vettä, sekä kysyvät, mitenkäs sitten Maan ihmisille käy.