Hiljaa hyvä tulee
On hyvä lukea uudestaan useampi vuosi sitten kirjoitettuja kirjoja. Niiden avulla huomaa, mikä silloisten tapahtumien keskellä avoinna olleista vaihtoehdoista oli se, josta tuli myöhemmin todellisuutta. Ja kuinka hyvin se vastasi sitä, mitä kirjan kirjoittamisen hetkellä pidettiin todennäköisenä, kirjoittaa Suvi-Anne Siimes.
5
MIN
Olen kulkenut tänä pian jo taakse jäävänä kesänä metsissä ja peltoaukeiden laidoilla kohta jo enemmän kuin parin edellisen vuosikymmenen aikana yhteensä. Se on avannut aistejani ja kykyäni tehdä havaintoja tavoilla, jotka ovat minulle tuttuja jossain kaukaisemmassa ajassa, mutta joiden olemassaolon ja voiman olin pääosin unohtanut vuosien varrella.
En ole edelleenkään mikään luonnon ja sen monimuotoisuuden asiantuntija. Huomaan kuitenkin osaavani tehdä varsin moniulotteisiakin havaintoja, vaikka en tiedäkään luonnosta kaikkea enkä aina osaa antaa oikeaa ja täsmällistä nimeä edes kaikelle sille, mitä näen ja koen yhden luonnon helmassa vietetyn aamupäivän aikana.
Tämä on ollut ensimmäinen kokonainen kesäni varsinaissuomalaisella maaseudulla. Olen siksi nähnyt paljon vanhaa ja vaurasta kulttuurimaisemaa ja monia aktiivisen maanviljelyn vaatimia vaiheita. Ja myös paljon eri tavoin käsiteltyjä metsiä sekä itselleni aiemmin liki tuntematonta sisäsaaristoa.
Maiseman ja näkökulman vaihtaminen virkistää tunnetusti mieltä. Se muokkaa monesti myös omia totuttuja tapoja. Omaan maisemanvaihdokseeni sekoittui myös muita elementtejä: jonkinlaista ajatuksellista valmistautumista parin vuoden päässä siintäviin eläkepäiviin. Pysyvän maalle muuton mahdollisuuksien puntarointia. Ja pohdintaa siitä, mitä vielä haluaisin tällä jäljellä olevalla elämälläni tehdä.
