Suuri lama 2.0 - eriarvoisuus murtaa yhteiset arvot
Yhdysvalloissa on ryhdytty puhumaan viime vuosista suurena lamana 1930-luvun laman malliin. Samalla on huomattu, että lama ei ole juuri koskettanut rikkaimpia, jotka ovat tehneet irtioton muusta yhteiskunnasta.
Hyvä esimerkki on Waltonin perhe. Kauppaketju Wal-Martin perustajan Sam Waltonin kuuden lapsen omaisuuden arvo on 90 miljardia dollaria – saman verran kuin 30 prosenttia köyhimmistä amerikkalaisista omistaa. Eroista huolestunut huippusijoittaja Warren Buffet onkin lohkaissut, että ”Amerikassa on ollut luokkasota käynnissä 20 viime vuotta, ja minun luokkani on voittanut.”
Sodan asetelmat ovat kuitenkin erikoiset. Voittajiin kuuluu vain noin 1 prosentti amerikkalaisista, varakkaiden superluokka, joka on kasvattanut varallisuuttaan samaan aikaan, kun muiden taloudellinen asema on heikentynyt. Maailmanpankin entinen johtaja ja taloustieteen nobelisti Joseph Stieglitz väittää tuoreessa kirjassaan, että tulo- ja varallisuuserot hidastavat talouskasvua. Keskipisteessä on finanssikapitalismi: pankkiirit, analyytikot ja yritysjohtajat, jotka ovat kahmineet itselleen kohtuuttoman suuren osuuden talouden tuloksesta.
Nykyisten talouskriisien siemenet kylvettiin 1970-luvulla, kun valtiot alkoivat vapauttaa pääomien liikkeitä. Nyt meillä on sylissämme kapitalismi, jossa finanssipääomat hallitsevat taloutta ja synnyttävät ongelmia. Erityisen tuhoisia ovat finanssikriisit: vapaasti liikkuvat pääomat pumppaavat kansantalouteen kuplan, joka räjähtää konkursseiksi, jättityöttömyydeksi ja romauttaa julkiset palvelut samalla kun pankit kolkuttavat valtioiden ovilla.
Vapaita markkinoita hyödyntävät yritykset ylittävät ketterästi valtioiden rajat ja painostavat valtioita veronkevennyksiin. Samalla monet yritysjohtajat, sijoittajat ja pankkiirit näyttävät erkaantuneen omaan maailmaansa. Paisuneita palkkioita on perusteltu motiivin lisääjänä, mutta esimerkiksi yrityksissä niiden takana on myös paljon raadollisempia tekijöitä. Yritysten hallitukset ovat heikkoja. Osakkeenomistajien valta on usein niin hajautunutta, että he eivät pysty vaikuttamaan johdon palkkioihin. Konsultit rakentelevat yritysjohdon apuna järjestelmiä, jotka tyydyttävät tilaajaa.
Supertienestien kritiikki on kuitattu usein kateudeksi, mutta tuloluokkien erkaantumisella on muitakin seurauksia. Kun rahat ohjautuvat ylimmälle luokalle, ne eivät vahvista kotimaista kysyntää. Rikkaat, jotka eivät tarvitse julkisia palveluita, käyttävät vaikutusvaltaansa verojen leikkaamiseen. Kansakunnat eivät enää investoi koulutukseen, terveyteen ja tekniikkaan. Työttömyys aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä. Eriarvoisuus murtaa yhteiset arvot.
Myös Suomeen on ilmestynyt aggressiivinen johtajajoukko, joka näyttää pitävän muuta yhteiskuntaa enemmän haittana kuin etuna. Elinkeinoelämän think tankit argumentoivat aggressiivisesti yritysverojen alentamista ja yritykset uhkailevat jättävänsä Suomen. Veroparatiisit ja voittojen tulouttaminen kansainväliselle emoyhtiölle ovat maan tapa.
Stiglitz ehdottaa, että sen sijaan, että nostettaisiin kädet pystyyn, pitää etsiä ratkaisuja. Pääomat ja yritykset eivät voi erkaantua muusta yhteiskunnasta omaan todellisuuteensa, jossa verojen maksaminen on jonkun muun harteilla. Osin Stieglitzillä on sheriffin otteet: vastuuttomasti toimineet pankkiirit pitäisi pistää vankilaan. Laajemmin ajatellen verotusta pitää käyttää tasa-arvon lisäämiseen. Kansainvälisellä yhteistyöllä pitää saada yksittäisten valtioiden välistävedot, veroparatiisit ja veroalet kuriin.
Joskus auttaa myös kansalaisten valppaus. Yritysten lähtö ei ole aina ihan niin yksinkertaista kuin antavat ymmärtää: muualla odottavat kilpaillut markkinat ja pula hyvästä työvoimasta. Hyvä esimerkki on Mehiläinen, joka ei maksanut veroja ja ajautui talousvaikeuksiin, kun muun muassa Nokia luopui siitä työterveyshuoltajana. Monien firmojen veronmaksua seurataan nyt varmasti tiukentuneella katseella.