Suositus hallitukselle: Pikaisia säästöpäätöksiä ja kasvua synnyttäviä toimenpiteitä
Heti hallitusohjelman julkistamisen jälkeen näkyi, että hallituksen antaman sitoumuksen ja tehtyjen säästö- ja veropäätösten välissä on noin viiden miljardin euron aukko valtiontaloudessa.
Hallitus on sitoutunut siihen, että alijäämän on vuonna 2015 oltava alle prosentti kansantuotteesta eli alle 1,9 miljardia euroa. Olen varma, että tämän luvun toteutumista luottoluokittajat seuraavat todisteena siitä, että Suomi nytkin pitää sen, mitä on markkinoille ilmoittanut.
Viiden miljardin aukko on katettava uusilla päätöksillä ja ennakoitua nopeammalla talouskasvulla.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman varoitteli, että viittä miljardia ei kannata tavoitella säästöillä tai veroilla, koska se hyydyttäisi muutenkin vaikeaa taloustilannetta. Olen samaa mieltä – vain osittain.
Talouskasvun kannalta ”vaaraton” vuotuinen noin 0,6-0,7 prosenttia BKT:sta tuova säästö- tai veroratkaisu merkitsisi kolmessa vuodessa tasaisesti toteutettuna noin 3,5 miljardin euron tasapainotusta valtion talouteen. Eli suositukseni numero yksi on, että uusista tasapainottamistoimista päätetään ja ne ajoitetaan vuosille 2013-2015 painottaen niiden toteuttamista hieman vaalikauden lopulle. Mutta sitovat päätökset olisi tehtävä kaikista tänä vuonna.
Loppuosa, eli noin kaksi miljardia euroa, olisi saatava ennustettua nopeammalla talouskasvulla ja se on paljon vaikeampi tehtävä. Aukko pikemminkin saattaa kasvaa näin huonon talouskehityksen oloissa samalla kun myös valtion korkomenot kasvavat nyt vuosittaisen lisävelan takia nopeasti. Huomasin, että kansantaloustieteilijöillä oli eduskunnassa esiintyessään myönteisempi arvio – toivon tietysti, että he ovat oikeassa
Bruttokansantuote voi kasvaa vain, jos yritykset kasvavat. Merkittävä kasvu edellyttäisi investointeja, joiden edellytyksiä Jorma Eloranta käsitteli poikkeuksellisen monipuolisesti tuoreessa selvitystyössään.
Jotta valtiovalta voisi saada osansa yritysten kautta tulevasta lisäkasvusta, tarvittaisiin arvioni mukaan nopeasti ennen vuotta 2015 ehkä noin kymmenen miljardin euron ”ylimääräiset” yritysinvestoinnit normaalitoimintaan verrattuna. Tällaisia investointeja tehdään, jos niille on kysyntää, jos kilpailukyky on kunnossa, markkinat tiedossa ja jos työvoimaa on saatavilla.
Ja lisäksi ne tarvitsisivat toteutuakseen yrityksiltä noin kolme miljardia euroa omaa pääomaa rahoitusta varten. Oma pääoma on juuri sitä ”varakkaiden ihmisten” varallisuutta, jota kohtaan yhteiskunnassa vallitsee tällä hetkellä hyvin kielteinen ilmapiiri. Mutta ilman omaa pääomaa ja siihen liittyvää tuotto-odotusta ei kukaan investoi. Pelkällä velkarahalla yksikään investointi ei käynnisty.
Toinen suositukseni kehysriihelle onkin, että mietitään, millä ratkaisuilla omaa pääomaa saadaan vahvistettua ja miten tämä raha saadaan etsiytymään oman yrityksen riskipääomaksi sen sijaan, että se suuntautuu suoriin kiinteistösijoituksiin tai korkorahastoihin.
Tähän samaan suositukseen liittyy vetoomus sukupolvenvaihdosten puolesta. EK:n ja Perheyritysten liiton joulukuisen barometrin mukaan työllistävistä teollisuusyrityksistä joka toinen on viiden lähimmän vuoden aikana sukupolvenvaihdoksen edessä. Mikäli tässä yrityskannassa meillä on edessämme vuosien epävarmuus jatkajasta, ei kaivattua yritysten kasvua nähdä. Epävarmuus lykkää investoinnit.
Sukupolvenvaihdosruuhka pitäisikin ottaa nyt käyttöön positiivisena talouskasvun elvytyksenä. Oikealla porkkanalla valtio sysäisi tuhannet sukupolvenvaihdokset liikkeelle ja yritykset saisivat nälkäisiä uusia vetäjiä, joilla olisi kassassa varaa riskinottoon. Tämä olisi parempi vaihtoehto kuin se, että vanha vetäjä lykkää ratkaisuaan ja kun lopulta uusi vetäjä astuu remmiin, on tase tyhjennetty valtion verotarpeisiin.
Kolmas kehysriihen suositukseni liittyy kestävyysvajeen kannalta rakenteellisiin uudistuksiin. Oma kokemukseni luottoluokittajista on se, että heidän kiinnostuksensa Suomen kohdalla keskittyy väestörakenteemme mukanaan tuomiin pidemmän ajan ongelmiin. Odotus on, että Suomi ratkaisee nämä ongelmat ajoissa.
Työuran pidentämiseksi oikeita pelimerkkejä on nyt pöydällä. Kaikkia niitä toimia tarvitaan ja olisi kaikkien ymmärtämä kompromissi, jos samaan aikaan maltillisesti korotettaisiin eläkemaksuja ja muutettaisiin ikärajoja vuosien kuluessa. Mutta mikäli valtion velkaantumista huomattavasti suurempaa eläkevastuun kasvua yritetään rahoittaa vain suurilla työeläkemaksujen korotuksilla, karkaa työ Suomesta.
Toinen kestävyyden kannalta tärkeä tekijä on se, että vaikka hallitusohjelmassa ei enää puhuta valtion tuottavuusohjelmasta, toteutetaan vuoteen 2015 mennessä se noin 14 000 valtion työpaikan vähennys, josta päätökset on jo tehty.
Ja kolmas kestävyysvajeen kannalta tärkeä uudistus on kunnallisen palvelutuotannon uudistaminen. Siinä ei kannata luottaa dogmeihin vaan ainoastaan sellaisiin keinoihin, jotka todistettavasti tuottavat säästöjä.
Koko ei ymmärtääkseni ole ydinkysymys. Katsoin, että vuonna 2010 kotikuntani Nurmijärvi kulutti 4 600 euroa asukasta kohti. Ainutkaan eteläisen Suomen 14 suuremmasta kaupungista ei päässyt lähellekään tätä rajaa. Helsingissä luku oli 7 100 euroa. Ratkaisevaa kustannusten kannalta on se, miten ja minkä tasoisina palvelut organisoidaan.
Kuvitus Outi Kainiemi.