Suomi Kiinan niskalenkissä: Osaaminen on ainoa kilpailuetumme

Profiilikuva
innovaatiot
Teksti
Antti Roine

Tiede, tutkimus ja tuotekehitys luovat perustan yhteiskunnan ja yritysten menestykselle. Oleellista on, mille alueelle ja minkälaisiin tuoteideoihin panostamme, jotta emme hukkaa rajallisia resurssejamme nollatutkimukseen.

Tämä viisaus ei synny komiteoissa konsensuspäätöksinä, vaan testaamalla erilaisia ideoita ja panostamalla parhaisiin. Tässä mielessä laaja yrittäjäkunta on vapaan markkinatalouden vahvuus, luonnossa evoluutio toimii tismalleen samalla tavalla.

Tekesin jakamien innovaatiotukien tavoitteena on, että yrityksistä löytyy ideoita, joita kannattaa viedä eteenpäin. Ihmisten elintason kannalta on järkevämpää, että yliopistoissa tutkitaan asioita, joista yritysten tuotekehitykselle on jotain hyötyä – sen sijaan, että tutkitaan vain tutkimisen ilosta.

Tosin tällaistakin perustutkimusta tarvitaan soveltavan tutkimuksen raaka-aineeksi, mutta näiden välillä pitää vallita tasapaino. Muuten käy kuten entisessä Neuvostoliitossa, jossa tieteen taso oli korkea, mutta Lada pysyi aina samanlaisena.

Suuret yritykset eivät saa innovaatiotukia itselleen, vaan ne vain kanavoivat tukirahat järkeviin tutkimushankkeisiin yliopistoissa ja pienyrityksissä. Lisäksi ne sitoutuvat itse panostamaan omaa rahaa saman alueen tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Vastineeksi yritykset hyötyvät yliopistojen tutkimusten tuloksista ja saavat kontakteja yliopistomaailmaan ja pieniin innovatiivisiin yrityksiin. Innovaatiotuet pakottavat suuret yritykset vuoropuheluun tiedeyhteisön ja muiden yritysten kanssa ja auttavat hedelmällisen teollisen ekosysteemin kehittämisessä.

Innovaatiotuet eivät mene hukkaan, vaikka tuen saava yritys menisi konkurssiin tai vähentäisi väkeä, koska yliopistoihin kertynyttä osaamista voidaan hyödyntää myös muualla.

Epävarmuus kuuluu olennaisena osana tutkimuksen ja tuotekehityksen luonteeseen. Mitään uutta ei voida kehittää, jos riskejä ei hyväksytä. Asiat, jotka tiedetään etukäteen, eivät kuulu tutkimuksen ja tuotekehityksen piiriin.

Kaikki menestyvät maat panostavat yritysten ja tuotteiden kehittämiseen, koska siihen hyvinvointimme perustuu. Yhteiskunta, jolla on paras teknologia, lainsäädäntö ja uskonto, menestyy – historian saatossa tämä perusasia ei ole muuttunut.

Innovaatiotukia vähentämällä luovumme vapaaehtoisesti ainoasta kilpailuedusta, joka meillä vielä on jäljellä, osaamisesta. Vähitellen teollisuus ja myös palvelut siirtyvät Kiinaan ja Intiaan, koska niissä palkat, energia ja raaka-aineet maksavat vähemmän, työaika on pitempi ja ihmiset ovat ahkeria ja älykkäitä – eikä ympäristöstä tarvitse välittää.

Muutaman vuoden kuluttua suomalaisten ei kannata tehdä itse enää mitään, mutta millä ihmeellä me maksamme laskumme?

Olemme jo nyt vahvasti Kiinan niskalenkissä, koska Kiina tehokkaasti sosialisoi osaamistamme. Länsimaat toimivat itse asiassa Kiinan ilmaisena tutkimusorganisaationa, vaikka Kiina panostaa yhä massiivisempia summia myös omaan tuotekehitykseen.

Kopioimalla päästään toisten rinnalle, mutta ohi mennään vasta oman tuotekehityksen avulla. Kiina alkaa kunnioittaa tekijänoikeuksia vasta kun ne kauppaneuvotteluissa niputetaan yhteen muiden tärkeiden asioiden kanssa tai vasta sitten kun Kiina alkaa itse tuottaa omia patentteja.

Kun aika on kypsä ja suuri osa teollisuudesta ja osaamisesta on jo ehditty siirtää Kiinaan, Kiina voi rauhassa toteuttaa muiden maiden vaatimuksen maan valuutan arvon nostosta. Tällöin muut maat joutuvat myymään yrityksensä kiinalaisille polkuhintaan vastineeksi kalliista kiinalaisista tuotteista.

Näin käy, ellei EU:sta ja Yhdysvalloista löydy tarpeeksi viisautta, jonka avulla yritysten ja eri maiden yhteisistä pelisäännöistä sovitaan sitovasti, panostetaan tuotekehitykseen ja lasketaan energian hintaa. Nykyinen hallitusten lainavetoinen talouspolitiikka johtaa ikäviin ratkaisuihin, elintason laskuun, tullimuureihin, säännöstelyyn sekä setelirahoitukseen.