Suomi ei kannata eikä vastusta ydinaseiden täyskieltoa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Maaliskuussa YK:ssa käynnistyvät neuvottelut ydinaseet kieltävästä sopimuksesta. Tämä mainio uutinen on saattanut jäädä joiltakin huomaamatta. Se ansaitseekin hieman lisää palstatilaa.

Hyviä uutisia ei ole liiaksi ollut liikkeellä viime aikoina. Niistäkin näyttävät aina löytyvän myös ne huonot puolet, vaikka sitten hakemalla haettuna. Mielenlaatu tai tasapuolisuuden tarve tai ehkä jokin erikoinen ”realismi” saa nurjan puolen esiin tästäkin asiasta.

Tasapuolistajat katsovat, että uutinen on huono. Menettelytapa on väärä. Tällaisilla neuvotteluilla on haitallisia seurauksia. Ne vahingoittavat mahdollisuuksia oikeasti ratkaista ydinaseisiin liittyviä ongelmia, ja ne jakavat ja polarisoivat maailmaa. Eikä juuri nyt ole moraalisen oikeassa olemisen aika, lisäävät vielä jotkut.

 

Selkeä enemmistö maailman maista, 123, on sen kannalla, että kieltosopimuksesta pitää alkaa neuvotella. Oli myös vastustajia: 38 maata vastusti neuvotteluja äänestyksessä, joka lokakuussa pidettiin YK:n yleiskokouksen aseistariisunta- ja turvallisuuskomiteassa. Mielenkiintoista on, että monet kiirehtivät myös kertomaan tarvitsevansa ydinaseita.

Ydinasevaltioista Ranska, Iso-Britannia, Venäjä ja Yhdysvallat äänestivät ”ei”. Merkittävä punaista painanut ryhmä olivat Nato-maat. Ydinaseilla katsotaan olevan tärkeä rooli niiden puolustuksessa. Ydinaseita pidetään välttämättöminä, koska mahdollisilla vihollisillakin on omat ydinaseensa.

Voi toki olla kyse myös tottumuksesta: ydinaseet ovat vuosikymmenien ajan olleet osa sotilaallista doktriinia. Kielto olisi valtaisa muutos. Äkilliset heilahdukset ydinasetasapainossa aiheuttaisivat ennustamatonta epävakautta niin alueellisesti kuin globaalistikin – ja tätä nyt ei ainakaan haluta nykyistä enempää.

Natossa on selkeästi tarvetta esiintyä yhtenäisenä tässä kysymyksessä. Norjakin painoi punaista, vaikka keskustelu on käynyt vilkkaana. Suurkäräjiltä löytyi tukea kiellolle, mutta ulkoministeri käytti Nato-korttia: ydinasekielto olisi vastoin Naton strategioita. Naton pelotteelta ja puolustukselta menisi pohja, jos ydinaseet kiellettäisiin. Hollanti kuitenkin rikkoi Naton rintaman pidättäytymällä äänestämästä.

 

Ei ole aina ilmiselvää, miksi mikäkin maa puolensa valitsee. Miksi esimerkiksi Andorra äänesti ”ei” ja Liechtenstein ”kyllä”? Ja entä Ruotsi sitten! Kaiken kokenut, omaakin ydinasetta aikanaan suunnitellut naapurimme, joka tunnustaa, ettei kovin montaa päivää kykene itse itseään nykymaailmassa puolustamaan, sanoi reippaasti ”kyllä” neuvotteluille. Ruotsin mielestä on velvollisuus yrittää; heistä hanke on tässä turvattomassa nykymaailmassa nyt entistäkin tärkeämpi. ”Kyllä” neuvotteluille sanovat myös Iran, Pohjois-Korea ja Saudi-Arabia.

Entä miksi Suomi painoi keltaista ja pidättäytyi äänestämästä? Tuskin samoista syistä kuin vaikkapa Intia tai Kiina. Tutkija Tytti Erästö totesi äskettäin Helsingin Sanomissa, että Suomi poikkeaa muista liittoutumattomista EU-maista. Se kyllä tavoittelee ydinaseriisuntaa, mutta kuuluu niihin, joiden mukaan parempiakin keinoja on, kuten ydinsulkusopimus tai verifikaation kehittäminen.

Suomelle on ollut tärkeää esimerkiksi ydinaseiden leviämisen estämiseen liittyvien IAEA:n valvontamekanismien kehittäminen, mistä Tapio Juntunen on Politiikasta.fi-verkkojulkaisussa kirjoittanut. Ydinaseiden kieltäminen ei ole Suomen mielestä järkevää, jos ydinasevaltiot pysyvät sen ulkopuolella. Erästön mielestä varsinainen syy äänestyskäyttäytymiseen voi kuitenkin löytyä Suomen Venäjä-suhteesta ja Nato-optiosta.

Suurvaltasuhteet ovat ennenkin määritelleet Suomen linjaa. Suomi on välttänyt prosesseja, jotka ruokkivat suurvaltojen välisiä ristiriitoja. Se ei halua astua suurvaltojen varpaille nytkään, vaan odottaa ja katsoo: jos ydinasevaltiot itse huomaisivat, etteivät tarvitse aseitaan?

 

Ehkä vastakkain ovat myös ”tässä-ja-nyt” ja ”tulevaisuudessa” -maat. Kun Ruotsi katsoo hieman kauemmaksi ja tulevaan, Suomi on lyhyen aikavälin ja lähietäisyyksien maa, joka etsii käytännön ratkaisuja tälle hetkelle ja ajattelee eniten lähialueitaan.

Suomikin kyllä voisi vaaratta katsoa pidemmälle eteenpäin. Muut joukkotuhoaseet, biologiset ja kemialliset, on jo kielletty, ja kielto avaa uusia mahdollisuuksia toiminnalle ydinaseiden todelliseksi hävittämiseksi. Voi olla korkea aika toimia, sillä tapa puhua ydinaseista on viime aikoina muuttunut. Ennen ajateltiin hieman kohtalonomaisen optimistisesti, ettei ydinaseita ole tehty sotatoimissa käytettäviksi.

Enää ei oikein tiedä, mitä itse kukin ajattelee. Ydinasevaltioiden ennakoimattoman oloiset johtajat idässä ja lännessä ovat viime aikoina alkaneet puhua ydinaseista käyttöaseina, eivät enää pelotteena.

 

Sopimusneuvotteluista tulee varmastikin vaikeat. Jos ydinasevaltiot ja niiden liittolaiset saadaan mukaan, sopimuksen muotoilu jää ehkä turhan väljäksi; jos ei, tulos voi olla vankempi muttei yllä asianomaisiin. Kävi miten kävi, tärkeintä tässä hankkeessa on kansainvälisten normien ja sääntöjen pitkäjänteinen edistäminen ja kehittäminen.

Neuvottelut osoittavat, että kansainvälinen yhteisö on edelleen olemassa ja että enemmistö pyrkii monenkeskisiin sopimuksiin.

 

Kirjoittaja Hanna Ojanen on Jean Monnet -professori Tampereen yliopistossa.