Maamme tärkein luonnonvara

Myös eduskuntavaaleissa on syytä tehdä valintoja, jotka luovat uskoa koulutukseen ja parempaan tulevaisuuteen. 

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Pirjo Hiidenmaa
Kirjoittaja on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.

Itsenäistyneen Suomen koulutushistoria – niin kuin minä sen haluan kertoa – on mielestäni yksi parhaista menestystarinoistamme. Suomeen säädettiin oppivelvollisuuslaki vuonna 1921 viimeisten Euroopan maiden joukossa. Tämä oli viimeisiä kertoja, kun olimme koulutuksen alueella hännänhuippuna. Samalla perustettiin kaksi uutta yliopistoa, Turkuun vuonna 1920 ja Tampereen yliopiston edeltäjä vuonna 1925, ja tästä vauhti vain kiihtyi.

1950-luvun lopulta alkoi vuosia kestänyt taistelu yhtenäisen peruskoulun säätämisestä. Helppoa ei ollut, sillä alkusanoista maan kattavaan peruskouluun meni pitempi aika kuin tämän päivän kestoprojektiin, soteen, mutta 1970-luvulta alkaen kaikki lapset ovat käyneet saman koulun. Menestystarinaan kuuluu myös maksuton kouluruoka – maailman mittakaavassa harvinaisuus sekin.

Peruskoulun tullessa kaikkien kouluasteiden opettajien koulutus siirrettiin seminaareista ja opettajankoulutuslaitoksista yliopistoihin. Edistyksellinen Ruotsi ei ole ottanut tätä askelta vieläkään, kuten ei ole moni muukaan maa.

Nuo vuosikymmenet olivat muutenkin koulutususkon aikaa. Parissa vuosikymmenessä perustettiin yliopistoja, korkeakouluja ja hienoja kampuksia joka puolelle: Ouluun 1958, Vaasaan 1968, Lappeenrantaan 1969, Joensuuhun 1969, Kuopioon 1972 ja Rovaniemelle 1979.