STT:n pelastaminen verovaroin? – Omistajia ei kiinnosta osallistua itse omiin talkoisiin

KOLUMNI: Onko valtion velvollisuus pelastaa tietotoimisto, jonka omistavat yksityiset mediayhtiöt, kysyy Pasi Kivioja.

Profiilikuva
kaupallinen media
Teksti
Pasi Kivioja
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Juha Sipilältä (kesk) tivattiin vuosi sitten ministeri Anne Bernerin (kesk) asemasta. ”Mitäs jos Yle loppuu tai Maikkari loppuu, entäs sitten?” Sipilä hekotteli Ylen toimittajalle.

Puolen miljardin verorahoituksella Yle on viimeinen media, joka tästä maasta loppuu, ja MTV:kin on pian saamassa valtion tukea. Sen sijaan Sipilä ja Berner joutuvat nyt pohtimaan, että mitäs jos STT loppuu. Onko valtion velvollisuus pelastaa rotkon reunalla hoippuva tietotoimisto, jonka omistavat yksityiset mediayhtiöt?

 

STT:n omistajien toiminta muistuttaa taloyhtiön talkoita, joihin osakkaat itse eivät ole kiinnostuneita osallistumaan. Omistajien mediat ovat yksi toisensa jälkeen irtisanoneet STT-sopimuksiaan ja perustaneet kilpailevia uutispalveluitaan. Nyt näitä talkoita pitäisi rahoittaa verovaroin.

Jos STT:n toiminta loppuisi, valtakunnallisilla viestimillä ei olisi hätää – joskin Ilta-Sanomat joutuisi miettimään kuvioitaan uusiksi. Hätä olisi maakuntamedioilla, mutta STT:n omistajien kilpailevat uutispalvelut saisivat niistä uusia asiakkaita.