Soininvaara: Tätä toivon, jos itse joskus päädyn palvelutaloon

Kunnallishallinto ei näytä selviävän monimutkaisten organisaatioiden johtamisesta, kirjoittaa Osmo Soininvaara.

Profiilikuva
Teksti
Osmo Soininvaara
Kirjoittaja Osmo Soininvaara on tietokirjailija, luennoija ja Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja (vihr).
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tarina kertoi 1970-luvulla, että Kiinassa potilaat maksavat lääkärille niin kauan kuin ovat terveitä. Sairastuminen lopettaa maksamisen joka alkaa uudestaan vasta, kun lääkäri on saanut potilaan terveeksi. Lääkärin kannattaa neuvoa sairauksien ehkäisyssä toisin kuin länsimaisen lääkärin, joka tienaa siitä, että potilaat sairastuvat.

Tarina tuskin on totta, kuten ei juuri mikään, mitä silloin Kiinasta kerrottiin. Mutta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta toimii kuin tarinan kiinalainen lääkäri: perii veroja asukkailtaan niin kauan kuin nämä ovat työkykyisä. Sairastuttuaan kansalainen siirtyy tulonsiirroilla eläväksi ja aloittaa veronmaksun uudestaan parannuttuaan.

 

Viime aikoina on ilmennyt tietoja, joiden mukaan yksityiset sote-palvelut tekevät saman työn julkisia halvemmalla. Kuuden suurimman kaupungin selvitys esimerkiksi kertoo, että tehostetussa palveluasumisessa ostopalvelut ovat 27 prosenttia halvempia kuin kaupunkien itse tuottamat. Pitäisikö siis kuntien tuottamat sote-palvelut siirtää sote-piirien sijaan yksityisille?

Keski-Euroopassa terveyspalvelut tuotetaan yksityisesti ja rahoitetaan pakollisen sairausvakuutuksen kautta. Nämä maat käyttävät terveydenhoitoon olennaisesti enemmän kuin me. Toisaalta hoitoon pääsee nopeasti. Miksi se on kalliimpaa? Pitihän yksityisten palvelujen olla halvempia kuin julkisten?