SK:n lukijoilta: Heinäkuu lomakuukautena on typeryyden huippu

Eurooppalaiset turistit pyrkivät Suomeen lomalle elokuussa, kun monet kesälomakeskukset ovat jo kiinni.

Profiilikuva
Kirjeitä
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti

Naisista, Kuusta ja tietokoneista

Kuulento vuonna 1969 oli huomattava saavutus ottaen huomioon tuon ajan tietokoneiden – tai lähinnä laskukoneiden – tason. Toteamus, että naiset osallistuivat kuuohjelmaan ”niin kutsuttuina ihmistietokoneina” (Kuun kautta Marsiin, SK 29/2019), on käännösvirhe, jossa kielikuva on kääntynyt ylösalaisin.

Englannin kielen computer (kirjaimellisesti ”laskija”) tarkoitti alun perin laskemistyötä tekevää ihmistä, tyypillisesti naista. Ammattinimike lainattiin tarkoittamaan tietokonetta, kun niillä ryhdyttiin suorittamaan vastaavia tehtäviä.

Kuuohjelman laskijanaiset toimivat siis vielä perinteisessä ammatissa. He eivät olleet tietokoneiden ihmiskorvikkeita, vaan tietokoneet päinvastoin veivät lopulta laskijoilta nimen sekä työn.

Uutta tehtävää laskijoille löytyi luontevasti tietokoneiden ohjelmoinnissa. Ohjelmointi olikin alun perin hyvin naisvaltainen ala.