SK:n lukijoilta: Eurokuri on sopinut Suomelle

Eurokuri on sopinut Suomelle.

Profiilikuva
Kirjeitä
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Miksi EU:hun kannatti liittyä

Suomen Kuvalehdessä 41/2019 oli mainio kirjoitus: ”Entä, jos Suomi olisi sanonut ei?” Mediassa EU:ta ei paljon käsitellä, joten on hyvä, että arvostettu lehti tuo kuvaan uuden näkökulman.

Asiaa lähestyttiin yhden ihmisen näkökulmasta, mikä tietysti rajoittaa teeman käsittelyä. Jäsenyyden keskeiset perustelut olivat taloudellisia ja poliittisia. Jo ETA-sopimus olisi turvannut osallistumisen sisämarkkinoihin äänettömänä yhtiömiehenä.

Kirjoituksessa viitataan Pohjoismaiden tiiviiseen yhteistyömalliin, Pohjoismaiseen federaatioon. Se on pelkkä haavekuva, jonka aika oli ja meni 1970-luvun alussa. Pohjoismaat pääsivät vasta EU:n jäseninä aitoihin kotimarkkinoihin, ainakin osittain.

Suomen liittyminen yhteisvaluuttaan oli sekä talous- että turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Talouspolitiikka oli ollut devalvaatiosta toiseen laukkaamista. Eurokuri on sopinut Suomelle, koska täällä ei ole euroaikana tarvittavaa yhteistä näkemystä. Kolmikanta ei ole vielä päässyt euroaikaan, ja tästä kärsivät kaikki.