Silakka ui tunteisiin
Suomalaisuuden ytimestä löytyi tänä syksynä silakka. Kun EU-komissio esitti, että sen pyynti hetkeksi lopetettaisiin, pieni sillilaji ui parvena otsikoihin: ”EU on kieltämässä silakan kalastuksen Suomessa” (Yle 29.8.), ”Suomalainen herkku voi hävitä kalatiskeistä – syynä EU:n kova esitys” (IS 29.8.).
”EU kieltää” -uutisilla on pitkät perinteet. Hannu-Pekka Ikäheimo selvitti vuonna 2021 valmistuneessa väitöskirjassaan, mitä kaikkea unioni on Suomelta jäsenyyden aikana uhannut kieltää, ainakin otsikoiden mukaan. Listalla ovat muun muassa luumuhillo, terva, grillaaminen ja lakritsipiiput. Osassa jutuista totuutta on ollut vain siteeksi.
EU-journalismissa kaikuu edelleen euroskeptisyys. Vuoden 1994 kansanäänestyksessä 43 prosenttia suomalaisista vastusti unioniin liittymistä.
Natoon kansa sen sijaan halusi, ja ero on selvä myös Nato-journalismissa.
Nato on Ukrainan sodan alettua ollut otsikoissa ensin kiihkeästi haluttu, sitten juhlittu.
Toki on myös kyselty, mitä Nato mahtaa meiltä vaatia. ”Nato vaatii” -juttutyyppiä ei kuitenkaan toistaiseksi ole syntynyt.
Nato-journalismissa näyttää olevan yksi olennainen ero EU-journalismiin verrattuna: Natoa kuullaan, EU:ta ei. Silakkajutuissakaan ei näkynyt EU-lähteiden haastatteluja. Komission kanta referoitiin tiedotteesta, enempien perustelujen perään ei kyselty.
Suomalaisilta kyllä kyseltiin. Tuli selväksi, että silakalla elävät niin Suomen talous kuin sotaa käyvät ukrainalaiset.
Suomen etujen puolustaminen näkyy sekä EU- että Nato-journalismissa. Kun kulttuuri tai rajat ovat uhattuina, journalismi käy puolustukseen.
Jos toimitukset ennen EU-jäsenyyttä tai Venäjän hyökkäystä kirjoittivat myönteisesti EU:sta tai Natosta, sitä pidettiin elitistisenä.
Suomalaisen journalismin tehtävä on tietysti selittää maailmaa suomalaisille, tehdä sitä ymmärrettäväksi meidän näkökulmastamme. Totuus kuitenkin on, että ”me” olemme myös osa maailmaa, emme sen napa.
EU-komission esitys kalastuskiellosta saattoi todella olla pöljä. Mutta jos journalismi noudattaisi omia tasapuolisuuden periaatteitaan, Brysseliäkin olisi kuultu – edes hiillostusmielessä.