Unohdettu nälkä
Nälkä on unohdettu kansallistunne. Jos Suomen historiasta haluaisi nostaa esille toistuvan piinan ja vastustajan, se on ravinnon puute.
3
MIN
Kolumni on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 3/2025.
Nälkä on unohdettu kansallistunne. Jos Suomen historiasta haluaisi nostaa esille toistuvan piinan ja vastustajan, se on ravinnon puute. Saarijärven Paavo toki pani leipään puolet petäjäistä ja Kainuussa veisataan ”Nälkämaan laulua”, mutta yleinen ymmärrys Suomesta ei sisällä nälkää. Ei varsinkaan tänä päivänä, vaikka Suomessa on kasvava joukko ihmisiä, joilla ei ole takeita päivittäisestä ravinnosta.
Nälän syöveriin johdattaa akateemikko Toivo Pekkasen Lapsuuteni (1953). Se alkaa kuvauksena herkän pojan turvatusta lapsuudesta. Isä on töissä kivimiehenä, äiti pitää huolta kodista. Leivokset ja pulla tekevät juhlahetken. Isän äkillinen sairastuminen vie perheen syvenevään köyhyyden kierteeseen. Opinhaluinen poika kärsii köyhäinavulta saaduissa vaatteissaan koulutovereiden pilkkaa. Häpeä painaa, kun hän kaikkien töllisteltävänä tekee naisten töitä kitkemällä Kotkan toria rikkaruohoista.
