Pakina: Energiaa säästyy, kun otetaan kravatti ja alusvaatteet pois

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com

Energiasta on tullut niin niukkaa ja kallista, että maailman kansalaiset pääsevät taas pitkästä aikaa toden teolla säästämään sähköä, öljyä, kaasua, bensaa, hiiltä, turvetta ja muita luonnonvaroja.

Tuloksia on jo tullut. Moni meistä aprikoi, pitäisikö telkkari sulkea uusintojen ajaksi, siirtää huone­lämpömittarit saunaan ja ainakin toinen reikä pistorasiasta tukkia purukumilla.

Toistaiseksi innovatiivisimman energiansäästövinkin on antanut Espanjan pääministeri Pedro Sánchez, joka jätti kravatin pois kaulastaan ja kehotti muitakin tekemään samoin. Kravatti aiheuttaa tukalaa oloa, jonka lieventämiseen tarvitaan energiasyöppöjä jäähdytyslaitteita.

Suomessa on vähemmän hellettä ja jäähdyttimiä kuin Espanjassa, mutta meillä tuo vinkki voi toimia päinvastoin, varsinkin talvella: laittakaa siis solmiot kaulaanne ja kiristäkää niin tiukalle, että polla kunnolla kuumenee. Silloin säästyy lämmityskuluja pakkasella.