Rauha Betlehemiin

Demokratian tsunami vyöryy arabimaissa. Ihmisoikeusaktivistit löytävät toisensa yli rajojen, kirjoittaa Mikko Heikka.

Profiilikuva
Israel
Teksti
Mikko Heikka
Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan emerituspiispa.

Israelilainen perheenäiti Nomika Zion julkaisi tammikuussa 2009 The Huffington Post -lehdessä kirjoituksen, jossa hän otti kantaa Cast Lead -operaatioon. Israelin armeija hyökkäsi edellisenä vuonna Gazaan aloittaen koko talven mittaisen operaation palestiinalaisia vastaan.

Sodassa kuoli toistatuhatta palestiinalaista ja Gazan infrastruktuuria tuhottiin valtavat määrät.

Zionin kirjoitus aiheutti mielipidemyrskyn Israelissa, sillä hän vastusti sotaa ja sen aiheuttamia tuhoja. Hänen viestinsä hallitukselle oli: ”Te ette käyneet tähän sotaan minun nimissäni ettekä minun tähteni.”

Zionin kirjoituksen painoarvoa lisäsi se, että hän asui Sderotin kaupungissa, joka sijaitsee Gazan alueen välittömässä läheisyydessä. Kaupunki on saanut kokea Hamasin rakettihyökkäyksiä enemmän kuin mikään muu Israelin alue. Pahimmillaan Sderotiin satoi kymmeniä Qassam-raketteja päivässä.

Raketti-iskujen takia kaupunki on tänäkin päivänä täynnä pomminkestäviä bussipysäkkejä, kouluja ja leikkipuistoja. Jokaisessa talossa on betoninen turvahuone, joka kestää rakettien tuhovoiman.

 

Kun Israelin pommit alkoivat välähdellä Gazassa, Sderotin asukkaat kokoontuivat juhlimaan läheiselle kukkulalle.

Joka välähdyksen jälkeen he taputtivat.

Nomika Zion ei yhtynyt juhlintaan. Hän alkoi rakentaa yhteyksiä rajan yli Gazan rauhanaktivisteihin. He ovat perustaneet Other Voice -järjestön, joka pyrkii tuomaan Israelin ja Hamasin sotapuheeseen vaihtoehtoja.

Other Voice on esimerkki Israelin kymmenistä ihmisoi­keusjärjestöistä.

Israelin suorittamat iskut ja siirtokuntapolitiikka antavat kuvan, että maan asukkaat kävisivät yksituumaisesti sotiin. Tämä on kuitenkin totuuden toinen puoli.

Toinen on se, että ihmisoikeudet ovat ankkuroituneet syvälle sekä juutalaiseen lainsäädäntöön että kulttuuriin. Tästä maaperästä nousevat niin Nomika Zion kuin kymmenet ihmisoikeusjärjestötkin.

 

Israelin ensimmäisen pääministerin David Ben-Gurionin aikana käytiin kamppailu maan lainsäädännön suunnasta.

Ultraortodoksit olisivat halunneet maahan uskonnollisen lain, ns. Halakhan, joka nousee Toorasta, Mishnasta ja Talmudista. Ben- Gurion ajoi kuitenkin Israeliin läntisen demokratian, jonka keskeisiä arvoja ovat ihmisoikeudet ja rauha. Ne on kirjattu lakiin kenties perusteellisemmin kuin missään Euroopan maassa.

Halakhaa noudatetaan vain perhelainsäädännössä.

Miksi sitten Israel hyökkää tuon tuosta ympärillään oleviin valtioihin?

Miksi rakennetaan siirtokuntia, joista on tullut Israelin häpeätahra?

Miksi Israel on rakentanut ydinaseen ja Lähi-idän parhaan armeijan?

Taustalla ovat vuoden 1967 kuuden päivän sota ja sen järkytykset. Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu tulkitsi kuuden päivän sotaa ja sitä seuranneita konflikteja toteamalla, että maailma on perustavasti vihamielinen juutalaisille.

Tällaisen paineen alla Israelin eetos on murtunut.

Nyt erityisesti maan ihmisoikeusjärjestöt kysyvät, kuinka kovan hinnan Israel on valmis maksamaan turvallisuudestaan? Kuinka pitkälle voidaan loukata palestiinalaisten ihmisoikeuksia demokraattisen oikeusvaltion rapautumatta?

 

Tilanne on kuitenkin muuttumassa arabimaissa tavalla, joka avaa Israelille uuden oven.

Arabikevät on paljastanut, että myös islamilaisissa maissa tavoitellaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa.

Tunisialaisen kauppiaan polttoitsemurhasta lähteneet tapahtumat ovat muuttaneet arabimaita tavalla, jota ei ole ennen nähty. Kaoottinen ja vailla johtajuutta vyörynyt liike kaatoi itsevaltiaat. Mitään ei ole tullut tilalle. Arabiyhteiskunnat hapuilevat pimeässä.

Varmaa on kuitenkin, ettei arabisosialismiin eikä islamismiin ole paluuta. Ne ovat molemmat pettäneet kansan. Itsevaltiaat tyrannit ovat ajaneet vain omaa etuaan. Islamistit eivät ole pystyneet ratkaisemaan polttavia epäkohtia.

Tuore esimerkki on Iran, jonka johtajat ovat avautumassa länteen maansa suurten ja ratkaisemattomien ongelmien tähden. Talous on murenina ja kansaa on syytä pelätä.

Arabikevään suuria kysymyksiä on neljä: talous, koulutus, demokratia ja ihmisoikeudet.

Arabimaiden talous on huonossa jamassa riippumatta siitä, vallitseeko maassa islamismi vai maallinen tyrannia. Työttömät ja kouluttamattomat nuoret vaativat korjauksia asemaansa.

Perimmäinen ongelma on demokratiavaje ja siihen liittyvät ihmisoikeusongelmat.

 

Mikä on arabikevään tulevaisuus? Muuttuuko mikään?

Professori Jaakko Hämeen-Anttila pitää täysin mahdollisena, että käänne on tapahtunut (Islamin miekka, Otava 2012). Kansan itseluottamus on vahvistunut niin, että poliitikkojen ja hengellisten johtajien on pakko ryhtyä uudistuksiin.

Marssi on pitkä, mutta tavoitteena on demokratia. Siitä katuparlamentti pitää huolen.

Elääkö Israel loputtomasti ympäröivien vihamielisten valtioiden piirittämänä?

Demokratian tsumani pyyhkii arabimaissa. Ihmisoikeusaktivistit löytävät toisensa yli rajojen. Nomika Zionin kaltaisia uudistajia nousee.

Rauha Betlehemiin, meidän aikanamme. 

 

Kirjoittaja on emerituspiispa.