Ranskan presidentinvaalit: Itsevarma Sarkozy vai liian pehmo Hollande?
Ranskalaiset ovat vaikeassa valintatilanteessa: Valitako energiapommi Nicolas Sarkozy, jossa on heille presidenttiä liikaakin, vai ”tavallisempi” Francois Hollande, jossa ei presidenttiä ole tarpeeksi?
Naapurini, joka on vuosikaudet moittinut Sarkozya ihan kaikesta, kysäisi pari päivää sitten: ”Onkohan Hollande liian pehmo?” Ranskalaiskollegani puolestaan kiteytti: ”En voi sietää Sarkozya, mutta pelkään, että Hollanden mukana saamme toisen Chiracin, joka ei tee mitään.”
Vielä vuoden alussa ranskalaiset epäröivät neljän välillä: Kartalla olivat maltillisen oikeiston Sarkozyn ja sosialistien Hollanden lisäksi keskustan Francois Bayrou ja äärioikeiston Marine Le Pen. Nyt kilpailu on supistunut täällä tyypilliseen vastakkainasetteluun oikeiston ja vasemmiston välillä, josta Bayrou varoittaa osuvalla termillä ”sarkollandisaatio”.
Vaikka Sarkozy on kuronut välimatkaa kiinni, toisen kierroksen selvältä voittajalta näyttää yhä Hollande. Veikkaus siitä, että kriisin aikana lompakostaan huolestunut ranskalainen valitsee lopulta varmemmalta vaikuttavan Sarkozyn, ei siis ehkä toteudu.
Ongelma on Sarkozyn persoona, joka ärsyttää siinä määrin, että hänen saavutuksensa ovat jääneet sen varjoon. Vaikeista kriisiajoista huolimatta Sarkozy on onnistunut uudistamaan Ranskaa enemmän kuin edeltäjänsä ja pankkikriisin aikana hän osoitti todellista nopean toiminnan johtajuutta. Samoin Libyan ja Norsunluurannikon kriiseissä. Mutta hän on käänteissään arvaamaton ja häneltä puuttuu ranskalaisten presidentiltään vaatima arvokkuus.
Sarkozyn voitonyön illallisesta Fouquet’s-ravintolasta Champs Elysées’llä on tullut hänen alkuaikojen pröystäilevän tyylinsä symboli, mutta Hollande saa syödä vieläkin kalliimmassa Chez Laurentissa kaikessa rauhassa.
Nyt Sarkozy yrittää kääntää huomion pois persoonastaan arvokeskusteluun, mutta siinä hän on puun ja kuoren välissä. Kun hän kosiskelee äärioikeistoa kieltäen homoavioliitot ja maahanmuuttajien oikeuksien lisäämisen, hän ajaa keskustan toisella kierroksella Hollanden syliin.
Hollande puolestaan joutuu kosiskelemaan äärivasemmistoa, mikä huolestuttaa muuta Eurooppaa. Hänen uhkauksensa avata uusi taloussopimus on erikoinen poliitikolta, joka on Jacques Delorsin opetuslapsi ja aidosti eurooppalainen.
Tosiasiassa pelko on turha. Vaalitaktisesti Hollande tekee hajurakoa Sarkozyhin ja vaatimus sopimuksen avaamisesta voidaan täyttää kosmeettisesti. Idean takana on vaalipäällikkö, entinen Eurooppa-ministeri Pierre Moscovici, joka on tehnyt saman tempun ennenkin.
Hänen tuuppaamanaan jo sosialistipääministeri Lionel Jospinin Ranska runnoi Amsterdamin huippukokouksessa läpi vaatimuksia, joiden muistona EU:n vakaussopimus on yhä nimeltään vakaus- ja kasvusopimus. Se kalskahti Pariisissa komealta, vaikka sisältö jäi vaatimattomaksi.
Sarkozyn painostuksesta Saksan liittokansleri Angela Merkel on asettunut näkyvästi sisarpuolueensa ehdokkaan tueksi. Kriisin tuiskeessa vastakohtaiset persoonat ovatkin lopulta hitsautuneet yhteen ja Sarkozy ylistää nykyään häpeilemättä Saksan talousmallia.
Mutta monet miettivät, kumpi parivaljakko toimisi oikeasti paremmin, Merkozy vai Merkollande. Sosialistit vakuuttavat, että Angela olisi helpottunut, jos hän saisi parikseen Francois’n.
Sarkozyn persoonaongelmat tietäen Hollande matkii nyt puhujanpöntössä presidentti Francois Mitterrandia eleitä myöten aina karikatyyriin asti. Chiracin tavoin Hollande on mukava ihminen, mutta Chiracin komeus ja Mitterrandin karisma häneltä puuttuvat.
Onko se liian vähän, pohtii ranskalainen. Mutta Sarkozy taas on aivan liikaa! Ei ole helppoa täälläkään.