Putin koettelee yhteisiä pelisääntöjä

Venäjän presidentin mahtailupolitiikka romahtaa, maailman järjestys perustuu tänään talouteen ja yhteistyöhön.

Profiilikuva
Baltia
Teksti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muovautunut kuin huomaamatta uudeksi. Baltia on Natossa, Venäjä kehittää euraasialaista unionia ja on ajautunut törmäyskurssille USA:n, EU:n ja monien muiden kanssa. Ukrainan pakkopolitiikalla ei ole tukijoita. Myös Suomi totesi heti ja epäröimättä Venäjän rikkovan kansainvälisiä sopimuksia ja oikeutta. Samalla ilmaistiin sitoutuminen EU:n linjauksiin. Puolustusministeri peruutti vierailunsa. Suomi on mukana EU:n yhtenäisissä tavoitteissa ja se on ainoa oikea linja.

EU:n väestö on yli puoli miljardia. Se on maailman tärkein ja voimakkain arvoyhteisö, jonka tavoitteita jäsenmaiden kansat tukevat. Myös Venäjän on arveltu tavoittelevan samaa yhteisin säännöin. Nyt luottamus horjuu. Moni uskoi jo, että kylmän sodan vastakkainolo on päättynyt ja kansainvälinen yhteisö rakentaa rauhaa, vapaata kauppaa ja taloudellista yhteistyötä.

 

putinin mahtailu ei toimi tässä maailmassa.Kansainvälisen yhteisön luottamus Venäjään horjuu pahemmin kuin kertaakaan yli 20 vuoteen. Hinnan tästä maksavat ennen muuta venäläiset itse, kuten oli nähtävissä viikon alussa ruplan ja Venäjän pörssin romahtaessa. Imperialismilla ei ole tulevaisuutta, vaikka vahva armeija voi syöstä väkivalloin hallitsijoita.

Suomelta puuttuvat Naton turvatakuut päinvastoin kuin useimmilta EU-mailta. Ukrainan tilanne horjuttaa luottamusta Venäjän kykyyn noudattaa kansainvälisiä pelisääntöjä, oikeutta ja sopimuksia. Kysymys turvallisuudesta ei ole teoreettinen tai akateeminen.