Rakentamisjätteiden hyötykäytöllä voidaan saavuttaa merkittäviä päästövähennyksiä

Kaikkiaan 90 prosenttia rakentamisen ilmastovaikutuksiin liittyvistä päätöksistä tehdään suunnitteluvaiheessa.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Marjo Koivulahti Mikko Suominen
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viime aikoina on alettu herätä siihen, että kiertotalouden periaatteet ja ilmastotavoitteet pitää tuoda osaksi infrarakentamista. Kotimaiset uusiomateriaalit tarjoavat valtavan, teknis-taloudellisesti kestävän potentiaalin ilmastoviisaaseen rakentamiseen.

Kaikkiaan 90 prosenttia rakentamisen ilmastovaikutuksiin liittyvistä päätöksistä tehdään suunnittelun aikana. Alalla piileekin paljon mahdollisuuksia vähentää hiilidioksidipäästöjä ja edistää kiertotaloutta.

 

Tulevaisuuden infrarakentamisessa ei enää muodostu jätettä siten kuin se on perinteisesti ymmärretty, eli hylättävänä aineena. Suurin osa rakentamisen jätteistä on aineksia, joiden suunnitelmallisella hyötykäytöllä voitaisiin saada aikaan mittavia vähennyksiä rakentamisen päästöissä ja kustannuksissa.