Nykyinen työeläkejärjestelmä on erittäin epäoikeudenmukainen

Puheenvuoro: Luonnollinen eläketurva on vuosituhansia ollut omissa lapsissa ja heidän menestymisessään, kirjoittaa Tapio Korhonen.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti

Jokaisella ihmisellä on kaksi velvollisuutta eläkkeiden suhteen. Ensinnäkin hänen on hoidettava edellisen sukupolven eläkkeet, ja toiseksi hänen on kasvatettava uusi sukupolvi, joka vuorostaan maksaa edellisen sukupolven eläkkeet. Jos ei täytä omalta osaltaan tarkoituksellisesti näitä velvoitteita, ei ole oikeastaan oikeutettu omaan eläkkeeseen.

Ihmiset on totutettu näkemään eläkkeiden muodostuminen aivan väärin. He uskovat yleisesti, että he itse ovat ansainneet oman eläkkeensä työurallaan ja työeläkemaksuillaan. Työeläkemaksut käytetään kuitenkin jokseenkin kokonaan nykyisten eläkkeiden maksuun. Vedotaan myös toteutettuun eläkkeiden rahastointiin. Sen mahdollisuudet tukea tulevia reaalisia eläkkeitä ovat kuitenkin vaikeasti arvioitavissa. Suomessa rahastointi on reaalisen tavoitteensa osalta paljolti epäonnistunut.

Kukaan meistä ei maksa omaa eläkettään. Lapset sen maksavat.