”Porsaita äidin oomme kaikki” on kuin suoraan eläinaktivistien sikalavideolta
PAKINA: Jukka Ukkola arvostelee joululaulujen kyseenalaista sisältöä.
Maailma valmistautuu suureen rauhanjuhlaan rauhattomampana kuin aikoihin. Lieneekö tuo mikään kumma, kun katsotaan, minkälaisia ohjeita ja asenteita kylvetään joululauluissa jo pieniin leikkikoululaisiin. Laulujen sanoituksissa on sellaista kamaa, että varsinainen joulun ihme on se, kuinka vähän niistä on tehty kohu-uutisia ja lööppejä.
Esimerkiksi kelpaa vaikkapa laulu Me käymme joulun viettohon. Sen on levyttänyt jopa itse Saara Aalto, vaikka laulun sanoissa piilee pöyristyttävä heitteillejättötapaus: ”Laps hankeen hukkuu, unhoittuu…” Jos Saara olisi erehtynyt laulamaan tuon Englannin X Factorissa, hän olisi tuhonnut Suomen maineen ja päätynyt Towerin tyrmään eikä palkintopallille.
Vielä pahempi on toinen oululainen ikoni, Tiernapojat, joiden esitys tihkuu väkivaltaa, vihapuhetta ja rasismia. Yhtä tiernapoikaa haukutaan murjaaniksi, toinen käskee tappaa ja virtaan heittää kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset ja kolmannelle viillellään miekalla ristiä rintaan.
Eläinten oikeuksista joululauluissa ei ole tietoakaan. Joulukiusattuihin kuuluu jopa joulupukin poro Petteri Punakuono, jota pilkataan majakaksi ja vihjaillaan juopoksi. Sylvian joululaulu kertoo linturaukasta, joka on ensin tungettu häkkiin ja sitten vedetty ylhäälle orteen roikkumaan.
Kuin suoraan eläinaktivistien sikalavideoilta on laulu Porsaita äidin oomme kaikki, joka tuo mieleen sikojen jouluisen kohtalon ja lisäksi luo mielikuvan, että jälkikasvusta huolehtiminen kuuluisi pelkästään emakolle eikä lainkaan karjulle.