Pitäisikö yhden päivän viikosta olla kotikoulua?
Lasten mahdollisuudet selvitä koulun antamista kotiläksyistä voivat olla lähtöviiva, josta alkaa lasten ja nuorten eriarvoistuminen. Useimmiten lapset peruskoulun ensimmäisestä luokasta alkaen tarvitsevat läksyihinsä vanhempiensa apua, jota eivät kaikki vanhemmat pysty antamaan, vaikka olisivat kotonakin lasten tullessa koulusta.
Epäonnistumisten kierre on siis näiden lasten kohdalla alkanut, sillä uusi opitaan aina jo opitun antamalle perustalle.
Uskomatonta, että lasten ja nuorten viestittämästä ahdistuksesta huolimatta ollaan valmiita pidentämään koulupäivää, kun koulupäivän rakenne nykyiselläänkin on jäänyt liian vähäiselle tarkastelulle. Ei edes muutaman vuoden takainen Sitran rahoittama tutkimus kokonaiskoulupäivästä paneutunut ongelmaan oppimislähtöisesti. Kyseinen tutkimushan paneutui lähinnä etsimään ratkaisua lasten valvomattoman iltapäivän riskitekijöihin.
Siis miksi lasten ja nuorten täytyy lähteä koulusta kotiin reppu pullollaan läksyjä, kun kuitenkin on jo pitkä päivä oltu oppitunneilla asiantuntija-aikuisen ohjauksessa?
Suomen putoamista kansainvälisen kehityksen kärjestä viestintätekniikan käytössä kouluissa ja opetuksessa on myös murehdittu. Käytettävissäni oleva pieni kysely osoittaa, että jo peruskoulun ala-asteen oppilas voi tarvita kotona läksyjen tekemiseen aikaa kaksikin tuntia ja yläasteen oppilas jopa yli 2,5 tuntia. Mikä on siis lapsen kokonaistyöaika viikossa? Suomalaisen palkansaajan normaali viikkotyöaika on keskimäärin 36,8 tuntia ja tehty työaika 35,9.
Sama kysely osoitti myös, että osa lapsista ”enimmäkseen tarvitsee apua” läksyjensä tekemiseen kotona. Useat vanhemmat pitivät lastensa koulupäivän pituutta ja rasittavuutta yhtä pitkänä ja rasittavana aikuisten työpäivän kanssa. Monen lapsen koulupäivä koulumatkan kanssa oli vanhempien mielestä liian pitkä.
Oppilaiden oppimistapahtuma on yksilöllinen, mutta myös tehtävien antamisessa opettajat ovat erilaisia. Mahdollinen ongelma kuormittaa koko perhettä. Ydin on kuitenkin siinä, miten oppimistapahtuma on ohjattu koulupäivän puitteissa ja miksi koulutehtäviä yleensä tulee tehdä koulupäivän ulkopuolella. Nythän niistä ei aina iltapäivähoitokaan huolehdi.
Juuri äskettäin eräs luokanopettaja kertoi koulunsa iltapäiväkerhosta, jossa ei ole läksyjen tekoa. Jotkut lapsista menevät kotiin vasta viiden maissa, ja kotiin saapuvat työstä väsyneet vanhemmat ja koulusta väsynyt lapsi tekemättömät läksyt repussa.
Jos lasten koulupäivää pidennetään, kuten on viime aikoina keskusteltu, sen tulee tarkoittaa sitä, että lapset voivat tehdä koululla kaikki niin sanotut läksynsä. Tulisi päästä oikeaan kokopäiväkouluun, jossa lapset tekisivät läksynsä opettajien valvonnassa ja ohjauksessa ja vasta sen jälkeen lähtisivät kotiin.
Mikäli oppilas, pienikin, nähtäisiin oman oppimisensa tekijänä suuremmassa määrin kuin on tapahtunut, hän voisi yhden päivän viikossa opiskella kotikoulussa. Tässä olisi tietoyhteiskunnalle verraton paikka ohjata lapset ja nuoret tietoyhteiskunnassa oppijoiksi. Suomessa on laaja kokemus virtuaalioppimisesta, ja lapset sen kyllä oppisivat. Etälukio on jo tuttu.
Tietoyhteiskunnassa oppiminen yhden päivän kotikouluna viikossa – keskiviikkona – voisi olla mahdollisuus juuri eri tavoin erilaisille lapsille ja nuorille, varsinkin heille, joiden on vaikea istua koulunpenkillä, mutta myös ujoille, aroille sekä omissa oloissaan viihtyville.
Yksi rauhoittava päivä, esimerkiksi juuri keskiviikko, paloittelisi kouluviikon osiin ja tekisi kokonaisuutena koko viikon kevyemmäksi. Oppilaat, jotka eivät halua tai tarvitse kotikoulupäivää, kävisivät entiseen tapaan koulussa ja saisivat tuona päivänä opiskella pienemmissä ryhmissä.
Teksti Valma Kukko
Kirjoittaja on lukion vanhempi lehtori ja opettaja emerita.