Perseen lyhyt historia
Kun perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti puheessaan, että persut eivät myy persettään, lausunto herätti oudoksuntaa. Ilmeisesti osalle kansasta terminologia on vierasta, vaikka se tunnetaan myös nimillä pylly, peppu, ahteri, takalisto, kinkku ja kankku. Nykypolvelle lienee tutumpi esimerkiksi nuorisoidoli Alexander Stubbin taannoinen määrittely pohjoismaisesta yhteistyöstä: ”Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa.” Tuon argumentaation jälkeen Stubb on edennyt pääministeriksi, joten jäämme kiinnostuneina odottamaan, mihin saakka Soini etenee omalla linjanvedollaan.
Semioottisesti Soinin näkemys on kieltämättä hiukan ongelmallinen. On nimittäin aika turhanpäiväistä ilmoittaa, ettei myy jotain tuotetta, jos sitä ei kukaan halua ostaa. Pyllylle on kysyntää lähinnä joulun aikaan, ja silloinkin vain sian kinkulle. Persunpersemarkkinoista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Ne pitäisi luoda ennen kuin niistä voi kieltäytyä.
Muutoinkin takalisto on ollut taka-alalla koko historiansa ajan. Globaaliin julkisuuteen se on noussut oikeastaan vain kerran. Tämä tapahtui vuonna 1960, kun ranskalainen runoilija Saint-John Perse sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja piti niin jymäkän puheen, että se pääsi Suomessakin melkein jokaisen lehden otsikkoon: ”Perse puhui Pariisissa.” Normaalioloissa kankku pääsee hyvin harvoin näkösälle, saati minkäänlaiseen tähtirooliin, lukuun ottamatta niitä ohimeneviä hetkiä, kun joku vastakkaisen tai saman sukupuolen edustaja toteaa, että ”hyvä peppu” tai jotain vastaavaa – senkin yleensä salaa supattaen. Nykypäivänä tuohon rariteettiin voi törmätä lähinnä silloin, jos juopottelee itsensä tolkuttomaan kuntoon, hankkii venäläisen päristimen tai joutuu niin sanottuun Esteri-tyypin kaatosateeseen.
Tämä lyhyt historiikki ehkä auttaa niitä, jotka persettä kavahtavat, voittamaan kammonsa. Jos se on nykyisin persujen omaisuutta, jota he eivät suostu myymään, älkäämme sitä heiltä kadehtiko, vaan oppikaamme ymmärtämään tai ainakin sietämään tuota luojanluomaa, joka ei itse mahda mitään sille, että se on mikä on.
