Peliä virkarikostutkinnalla

Suhtautuminen presidentti Donald Trumpin syyteharkintaan riippuu puolueesta. Demokraatit korostavat tapauksen faktoja – republikaanit sitä, että asia ei ole raskauttava.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Benita Heiskanen

Yhdysvaltain kongressi laittoi syyskuussa 2019 alulle virkarikostutkinnan, jossa selvitettiin, oliko presidentti käyttänyt virka-asemaansa väärin.

Presidentin väitettiin painostaneen Ukrainan valtionjohtoa tavalla, joka edisti hänen henkilökohtaisia poliittisia intressejään. Painostuksen keinona Trumpin hallinnon väitettiin jäädyttäneen kongressin myöntämän sotilaallisen avustuksen Ukrainalle.

Esitutkinnan perusteella edustajainhuone päätti äänestää presidentin asettamisesta virkarikossyytteeseen. Äänestys tapahtunee ensi viikolla. Presidenttiä syytetään vallan väärinkäytöksestä sekä oikeuden estämisestä. Mikäli syyte läpäisee edustajainhuoneen äänestyksen, se etenee senaatissa pidettävään oikeudenkäyntiin.

Presidentin viraltapanoon vaaditaan kahden kolmasosan eli 67 senaattorin tuki. Senaatissa istuu 51 republikaania, 47 demokraattia ja kaksi sitoutumatonta. Näin 18 republikaanin pitäisi äänestyksessä loikata riveistään.