Hallitusohjelmien kalliit kirjaukset

On se aika hallituskautta, kun valtionhallinnon organisaatioissa, järjestöissä ja puolueissa linjataan siitä, minkälaiset kirjaukset seuraavaan hallitusohjelmaan olisi suotavaa saada.

Muutaman kuukauden päästä aukeaa 2–4 kuukauden aikaikkuna, jossa hallitusohjelma rutistetaan kasaan ohjaamaan seuraavan neljän vuoden lainsäädäntövalmistelua.

Petteri Orpon hallitusohjelma, edeltäjänsä tapaan, antaa tarkat raamit hallituksen agendalle. Hallitus on ansiokkaasti edennyt ohjelmansa toteuttamisessa.

Kiire on ollut ja jälki paikoin sellaista, että se tuskin palvelee yhteiskunnan etua. Ilmiö on tuttu jo monilta aiemmilta hallituskausilta.

Orpon hallituskaudelta esimerkkinä mainittakoon toimeentulotuen kokonaisuudistus. Sitä on odotettu kymmenisen vuotta, siitä lähtien, kun perustoimeentulotuen siirtoa Kelaan käsiteltiin eduskunnassa. Tuolloin eduskunta linjasi vastauksessaan (374/2014), että kokonaisuudistus tarvitaan.

Nykyisen hallituksen aikaansaannos: perustoimeentulotuen uudistus ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan (StVM 29/2025) toteamus, että toimeentulotuki pitäisi uudistaa kokonaisuudessaan.

Toimeentulotuen uudistuksesta tai oikeastaan sen puutteesta korkean hinnan välittömästi maksavat yhteiskunnan huono-osaisimmat. He eivät pidä itsestään ääntä.

Kyse on ihmisistä, jotka kaikkein eniten tarvitsisivat yhteiskunnan turvaverkkoa. Heiltä puuttuu varallisuus tai läheiset, jotka auttaisivat ahdingossa.

Sen sijaan, että näitä ihmisiä tuettaisiin niillä keinoin, mitkä yhteispohjoismaisessa tutkimushankkeessa on todettu toimiviksi, heidät ohjataan TE-palveluihin.

Sieltä heidät edelleen tulisi ohjata muihin palveluihin, jolloin kustannukset valuvat jo laajemmalle: TE-palveluissa on asia­kaskunnan kasvaessa vähemmän aikaa palvella työttömiä työkyisiä ihmisiä.

Senkin tutkimus kertoo, että tällaiset ylimääräiset mutkat hidastavat palveluihin pääsyä. Se puolestaan voi pidemmällä aikavälillä maksaa paljon, esimerkiksi asunnottomuutena tai hoitamattomina sairauksina.

Valtiontaloudessa tällainen hölmöläisen peiton jatkaminen näkyy säästönä lyhyellä aikavälillä. Hallitusohjelmaa on noudatettu, riippumatta sen inhimillisistä tai pitkän aikajänteen taloudellisista kustannuksista.

Toimeentulotuki on vain yksi esimerkki viime vuosien lainsäädäntöhankkeista, joissa hallitusohjelmakirjaus tai muu hallituksen päätös on ohjannut valmistelua siten, että erilaisia vaihtoehtoja ei ehditä selvittää seikkaperäisesti. Hallitusten koossa pysymistä tämä edistää, mutta kansalaisille se käy kalliiksi.

Hallitukset vuorollaan tehtailevat lakimuutoksia, joiden pohjana on muutaman lauseen mittainen kirjaus. Päätöksenteko painottaa nelivuotiskautta vailla näkemystä tulevaisuudesta.

Parempaan valmisteluun, todennäköisesti myös lopputulokseen, päästäisiin, jos hallitusohjelma jättäisi valmistelussa aidosti tilaa laaja-alaiselle tiedon hyödyntämiselle ja vaihtoehtojen puntaroinnille. Silloin suurempi osa valmistelutyötä olisi hyödynnettävissä yli hallituskausien, kun se ei yksioikoisesti olisi keskittynyt palvelemaan yksittäistä, nopeasti tehtyä hallitusohjelmakirjausta.

Täydellisiä politiikkatoimia tuskin näinkään saataisiin, mutta varmasti parempia kuin nykyisessä menettelytavassa.

Ainakin lainvalmisteluun haaskattaisiin vähemmän resursseja ja poliittisen päätöksenteon piittaamattomuus toimiensa pitkäaikaisista vaikutuksista kirkastuisi. 

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja tutkimuspäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.