Onnen päivä

Pakina: Seitsenkymppiset suomalaiset presidentit ovat perinteisesti kolme- tai nelikymppisen kunnossa ja kansalaisilla on oikeus toivoa, että rilluvuodet ovat jo takanapäin.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tasavallan presidentti Urh… Sauli Niinistö täyttää nyt perjantaina 70 vuotta, mutta ei aio sitä sen kummemmin juhlia. Se on varmaan viisasta, kun ajatellaan, millainen kohu syntyisi, jos presidentti juhlisi syntymäpäiväänsä, vaikka sitä ei ole perustuslaissa määritelty presidentin tehtäväksi. Tosin siinä tapauksessa, että presidentti ei juhli syntymäpäiväänsä, häntä syytetään välinpitämättömästä suhtautumisestaan arvojohtajuuteen.

Oli miten oli, viisainta lienee meidän kansalaisten juhlia presidentinkin puolesta. Onneksi olemme saaneet sen verran vihiä, että presidenttiperhe arvostaa runoutta, joten se lienee sovelias juhlintamuoto. Niinistö itsekin on viestinnässään siirtynyt lyrinään, kun hän Facebookissa jakoi Lauri Pohjanpään Kalajuttu-runon. Siinä pikkiriikkisestä piikkisestä kiiskisestä kasvoi suuren suuri lohi – siis aivan kuten viime viikolla parista pikkiriikkisen kriittisestä kirjasesta kasvoi suuren suuri kohu.

Rouva Jenni Haukio puolestaan on jo aikoja sitten tunnustanut olevansa enemmän runoilija kuin kotitalousihminen. Hänen esikoisteoksensa on nimeltään Paitasi on pujahtanut ylleni ja siinä todetaan: ”Hänen iholtaan on suola karissut / kermavaahtounelmaani maustamaan.”

Kun perhetausta on näin lyyrinen, tuskin joudumme kauan odottamaan lööppiä pienimmästä Niinistöstä, jahka tämä oppii kävelemään: ”Uhkaava tilanne Mäntyniemessä! Aaro hellaa koski!” Toivokaamme vain, ettei hella ole tuolloin päällä.

Ja sitten varsinaiseen syntymäpäiväonnitteluun, siis runoon. Olemme valinneet sellaiseksi 73-vuotiaan Frederikin kappaleen ”Kolmekymppinen”, koska seitsenkymppiset suomalaiset presidentit ovat perinteisesti kolme- tai nelikymppisen kunnossa ja kansalaisilla on oikeus toivoa, että rilluvuodet ovat jo takanapäin:

”Tässä tulee vanha stara läpi elämän. / Mä muistan viisikymmenluvun joka iskelmän. / Jo silloin opin temput joita täällä tarvitaan. /Mä pääsin miesten tavoille jo aikanaan. / Mä oon kolmekymppinen, oon kolmekymppinen. / Takana on luja putki rilluvuosien. / Olen kolmekymppinen, kolmekymppinen. / En oo enää sinisilmäinen, oon kolmekymppinen.”

Jne.