Pakkoruotsi-keskustelu: Paljon puhetta, vähän villoja
Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankisen (kok) mukaan ruotsin kieli pysyy perusopetuksessa. Tammikuun alussa julkaisemamme juttu on Suomen Kuvalehden verkkosivun kaikkien aikojen kommentoiduin. Tätä kirjoittaessani viestiketjusta löytyy mielipiteitä 477 kommentin verran. Miksi näin?
Erästä kommentoijaa siteeraten: PAKKO EI TOIMI, MEILLÄ ON SIITÄ VUOSIKYMMENTEN KOKEMUS, RUPEAAKO MENEMÄÄN JAKELUUN VAI PITÄÄKÖ VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA.
Niin, ei toimikaan. Pakkoruotsi on kuin tiukkapipoisen kasvattajan määrämä kotiintuloaika: enemmistön on vain hangoiteltava aivan luonnostaan. Suurella hartaudella niin on tehtykin.
Joten, Pakkoruotsi – isolla pakolla ja voimakkaalla paheksunnalla varustettuna.
Timo Lankisen perusteluihin ruotsin puolesta kuuluvat muun muassa kansalliskielen rooli, pohjoismaisuus ja se, että minkä tahansa kielen opiskelu auttaa oppimaan muita kieliä.
Kommentoijat leimasivat puolustelut kertalaakista sekä (RKP-)puolueelliksi että heppoisiksi. Kuten Hannu K kirjoitti: ”Timo Lankisen fraaseissa kuuluu Folktingetin ja RKP:n isokenkäisten ystävien kanssa vakavat keskustelut käyneen virkamiehen ääni.”
Spekulointia on myös riittänyt siitä onko Lankinen ylipäätään sopiva tehtäväänsä. Herra pääjohtaja kun kuuluu Svenska nu -verkostoon.
Myös Vapaa kielivalinta ry on löytänyt tiensä sivustollemme ja julkaissut oman kannanottonsa.
Lopulta keskustelu tuntuu kulminoituvan kahteen teemaan:
1. Kansaa ei kuunnella. Päättäjistä on tullut isäntiä ja meistä tavallisista tallaajista renkejä, vaikka asetelman tulisi olla päinvastainen.
2. Jotain tarttis tehdä.
Joten, eiköhän tämä keskustelu ole käyty jo. Kuinka moni olisi valmis tekemään muutoksen eteen muuta kuin pieksämään suutansa anonyymisti internetissä? Ideoita on esitetty, vääntäkää ne siitä kuuluisasta rautalangasta esimerkiksi Opetushallituksen tuntijakotyöryhmälle.
Ahkera kommentoijamme Timo Laine on jo toiminut esimerkillisesti ja kirjoittanut avoimen kirjeen opetusministeri Henna Virkkuselle.
Nimimerkki ja vi kan ehdottaa keskustelussa seuraavaa: ”Ehdottaisin siis tässä nyt molempia osapuolia tyydyttävää kompromissiratkaisua: ruotsin opiskelu aikaistetaan alkamaan viidenneltä luokalta, mutta samalla ruotsista tehdään valinnainen aine, jonka tilalle voidaan valita venäjä, saksa tai ranska. Sopiiko tämä kaikille?”
Minulle kyllä kelpaisi. Kieltenopiskelu ei missään nimessä ole pahasta, valinnanvankeus kylläkin.
Vaikka omista lukioajoistani on jo ehtinyt vierähtää useampi vuosi, muistan edelleen elävästi ne, jotka välttelivät ruotsintunneilla pärjäämistä kaikin keinoin – koska se oli pakollista, mutta tuntui turhalta.
Itse olen kilttinä koulutyttönä lukenut ruotsini pienehköllä paatoksella, ja vielä kirjoittanutkin, vaikkei olisi tarvinnut. Ruotsin pakollisuuden poisto ylioppilaskirjoituksista oli hyvä alku valinnanvapauden kannalta, vaikka kysymys onkin joko tai -valinnasta kielen ja matematiikan välillä.
En usko, että kaksikielisyytemme kaatuisi kieltenopetuksen muuttamiseen. Kovin väkinäisesti se tuntuu toteutuvan nytkin.
Ps. Suosittelen lukemaan uusimman Parnasson. Lehdestä löytyy Mårten Westön päiväkirjamerkintöjä elämästä ruotsinkielisenä suomalaisena – sellaisena, joka on itsekin epävarma ruotsin etuoikeutetusta asemasta Suomessa.