Nähtäväksi jää

Kissanristiäisten suosio ei ainakaan vähene vallanvaihdoksen myötä, arvelee Jukka Ukkola.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain presidenttiarpajaisia on seurattu niin tiiviisti, että Suomessakin vaali-innostus nousi yli sataan prosenttiin, vaikkei meillä ollut edes äänioikeutta, ja kansan piti poissa toreilta vain korona ja räntäsade. Hyvä näin, ehkä innostumme joskus yhtä paljon omistakin vaaleistamme.

Jenkkien valinnan seurauksia on selitetty kiitettävästi. Tiedämme (joskaan emme välttämättä ymmärrä), miten se vaikuttaa elämään, kuolemaan, talouteen, teollisuuteen, työllisyyteen, terveyteen, tulevaisuuteen, kulttuuriin, uskontoon, aborttiin, ympäristöön, ilmastoon, universumiin, maapalloon, Kiinaan, Kuubaan, Eurooppaan, Venäjään, Ukrainaan, Natoon, Suomeen, jäänmurtajiin, matkailuun, ruokavalioon jne.

Tunnustan hetkeksi nukahtaneeni muutamana aamuyön tuntina kesken suorien lähetysten, joten ehkä saan syyttää vain itseäni siitä, että yksi aihe mielestäni on jäänyt käsittelemättä: Yhdysvaltain presidentinvaalien vaikutus kissanristiäisiin ja kissavideoihin.

Kysymystä voidaan tarkastella monesta kulmasta, mutta aloitetaan helpoimmasta, siis lopusta. Juuri kissavideoihin vaalitulos voi vaikuttavaa melkoisesti. Tämä johtuu siitä, että Donald Trump on aktiivisempi sosiaalisen median käyttäjä kuin Joe Biden. Jos Trump katoaa Twitteristä, luultavasti moni muukin vähentää somen käyttöä, jolloin myös kissavideoiden yleisö vähenee. Tosin on mahdollista, että presidentin tviittausten lukijat etsivät korviketta nimenomaan kissavideoista, jolloin niiden suosio kasvaa.