Todistuksia

Koululaisia on aina ollut tapana arvioida lukuvuoden päätteeksi, vaikka sillä lailla jotkut saavat ansiottomia kehuja ja toiset pahan mielen.

Vuosien mittaan arviointimenetelmätkin ovat muuttuneet moneen kertaan. Välillä on annettu numeroita nollasta neloseen, välillä nelosesta kymppiin, toisin ajoin taas sanallisia arvioita, jotta lapsukaiset eivät pystyisi vertailemaan, kenellä on parhaat numerot.

Eräs tarkimmista asteikoista oli käytössä Suomen kiertokouluissa yli sata vuotta sitten. Silloin todistukseen voitiin merkitä peräti 21 erilaista arvosanaa sekä sanoina että numeroina, joihin liitettiin plussia ja miinuksia. Arvosanoista parhaat olivat Sangen hyvä (4+) ja Hyvän hyvä (4), heikompia muun muassa Tyydyttävää parempi (3), Autettavan välttävä (–2) ja Heikon heikko (–1).

Pohjimmainen surkimus saattoi saada arvosanan Ei harjoittele, jolloin numerosarakkeeseen ei merkitty edes nollaa, vaan kaksi pistettä ja miinus (..–). Mahtoi hän olla ylpeä, jos onnistui seuraavalla lukukaudella korottamaan arvosanansa tasolle Oikein mitätön (0–).