
Ukrainan suhdanne
Joskus sitä ihmettelee, miten kansantalous vain kasvaa kasvamistaan, vaikka maailma menee päin prinkkalaa, kokonaiset kansakunnat potevat pandemiaa ja terveet tappavat toisiaan.
Sotimisen aiheuttamista suhdannepiikeistä tunnetuimpia on Korean konjunktuuri, joka syntyi, kun kaikkialla maailmassa ruvettiin innokkaasti varautumaan Korean sodan laajenemiseen 1950-luvun alussa. Ei se silloin varsinaisesti laajentunut, mutta talousvaikutukset tuntuivat jopa Suomessa saakka.
Nyt sitten tuhotaan Ukrainaa urakalla, mutta samaan aikaan monet yritykset julkistavat historiansa parhaita tuloksia ja talous kasvaa edelleen, joskin hieman hidastuen. Tämän ilmiön varmaan älymystö osaa selittää, mutta yhden syyn pystyy tyhmälistökin havaitsemaan sosiaalisessa mediassa, koska somesotaahan siellä käydään, ja se on kova kulkemaan.
Tämän talousvaikutuksen alkuunpanijana on niin sanottu hybridisodankäynti, tarkemmin sanottuna botit ja trollit, jotka yrittävät kavalasti johtaa harhaan viattomia ja viallisia kansalaisia.