Mennyt onni
Teko-onnellisena esiintymistä on ollut liikaakin, Jukka Ukkola kirjoittaa.
No niin! Tulihan se sieltä! Pitihän se arvata. Liian hyvää ollakseen totta.
Kysymys on tietysti siitä, että Suomi on monena vuonna julistettu maailman onnellisimmaksi maaksi YK:n listalla, mutta nyt näyttää olevan paljastumaisillaan, että ehkä tuo lista ei olekaan niin luotettava kuin on luultu, lieneekö edes YK:n tekemä. Arvovaltainen amerikkalainen julkaisu The Intercept on kertonut, että esimerkiksi Tiibetin asukkailta ja Kiinan uiguureilta ei ole kysäisty ollenkaan, että outtako työ onnellisia – siis ei tietysti savoksi, mutta ei myöskään tiibetiksi eikä uiguuriksi.
Vielä pahempaa on se, että onnellisuustutkimusta on rahoittanut kolmella miljoonalla eurolla Arabiemiraatit, eli maa, jossa onni ei ole ihan tasan jakautunut.
Olipa epäilyissä perää tai ei, niillä on merkitystä listan ykkösen, Suomen, elämänmenoon. Kun tutkimuksen arvostus laskee, se on meille suomalaisille suuri helpotus. Onnellisimpana oleminen saattaa hetken hykerryttää, mutta ajan mittaan siitä tulee rasite. Pitää olla kaikille esikuvana, hymyillä alituiseen, sääliä muita, käyttäytyä ihmisiksi. Ulkomaillakaan ei saa enää rellestää, vaan sekin riemu on pitänyt jättää briteille, venäläisille ja ruotsalaisille, joita vielä pitää paheksua selvin päin. Hyvä että on tohtinut edes kotioloissa pieraista, ja jos on sattunut paukku pääsemään, on pitänyt selittää, että se oli onnellisen kansan virikepieru.
