Rahaa rajalle
Puolustusmenojen ei tarvitse kasvaa, jos niiden osuus supistuvasta taloudesta kasvaa, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Nato-maat ovat päättäneet käyttää viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin. Suomessa se tarkoittaa lähivuosina noin 15 miljardia euroa.
Se on kieltämättä aika suuri rahaläjä. Joukossamme saattaa olla yksilöitä, jotka eivät ole tottuneet käsittelemään tai edes ymmärtämään tuollaisia summia, joten heille on tarpeen havainnollistaa asiaa muutamilla arkipäiväisillä esimerkeillä – onhan kysymys yhteisistä rahoistamme.
Jos puolustusbudjetilla ostettaisiin puikulaperunoita, niitä kertyisi noin 45 miljardia kappaletta, ja niillä voitaisiin täyttää Olympiastadion kuuteen kertaan. Silloin jäisi aika monta urheilutapahtumaa ja konserttia järjestämättä, vaikka puikuloita pakkosyötettäisiin kouluissa, varuskunnissa, vankiloissa, eduskunnassa, sikaloissa ja muissa perunaa käyttävissä laitoksissa.
