Välitilinpäätös

Kun pandemia osoittaa väistymisen merkkejä, on välitilinpäätöksen aika, kirjoittaa Jukka Ukkola.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com

Nyt kun koronapandemia näyttää olevan väistymässä, voidaan tehdä pieni välitilinpäätös. Siis mitä koronasta jäi käteen ja mitä se opetti?

Varmaan merkittävin yleisvaikutelma on se, että korona piti kansalaiset poissa pahanteosta. Se näkyy esimerkiksi synnytysluvuissa, jotka ovat pompsahtaneet selvään kasvuun. Vielä muutama vuosi sitten naurettiin synnytystalkoille, kun silloinen Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne niitä ehdotti. Nyt joka kymmenes suomalainen arvioi koronan parantaneen rakkauselämäänsä ja joka kolmas muodosti parisuhteen, kertoo tutkimus, jonka virhemarginaali jäi reilusti alle sadan.

Tämä onkin järkeenkäypä tulos, koska taudin takia kansalaiset joutuivat pysyttelemään kotioloissa puolisoiden ulottuvilla ja muuallakin lähentelemään toisiaan jopa vain kahden metrin päähän.

Myös maan hallitus on saanut nauttia ylimääräisestä suosiosta, koska sekään ei ole päässyt pahantekoon, eli noudattamaan hallitusohjelmaansa, vaan joutunut keskittymään koronan selvittelyyn, joka on hyväntekoa.