Siedätystä
Poliittisesta siedätyshoidosta on saatu lupaavia tuloksia, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Kevään tullen moni on allerginen jollekin ympäristönsä elementille, kuten siitepölylle, heinälle tai kissalle. Jotkut saavat apua tukalaan oloonsa siedätyshoidosta. Sehän tarkoittaa sitä, että potilas altistetaan allergian aiheuttajalle, ja kun sitä tehdään monta kertaa, potilaan immuunijärjestelmä tottuu ärsykkeeseen, alkaa sietää sitä ja lopettaa oirehtimisen.
Siedätyshoidot ovat tehokkaita, mutta niitä käytetään Suomessa aika vähän. Siksi asiantuntijat toivovat niiden yleistyvän. Saman tien olisi hyvä tilaisuus kokeilla siedätystä muihinkin vaivoihin kuin allergianuhaan, esimerkiksi ihmissuhteisiin ja politiikkaan.
Itse asiassa maailmalla on jo saatukin lupaavia tuloksia poliittisesta siedätyksestä. Tunnetuin esimerkki on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on aiheuttanut allergisia reaktioita ja suoranaista hylkimistä monissa ihmisissä ympäri maailman. Oireet ovat olleet niin voimakkaita, ettei niihin auttanut edes pitkäaikainen vierihoito vuosina 2017–2021.
