Paikallisuus myy
Myös paikallisen median pitäisi vahtia demokratiaa, kirjoittaa Pauliina Penttilä.
Maakuntamedian tilaajat eivät lotkauta korvaansa uutisille, joilla ei ole kosketuspintaa omaan alueeseen, kirjoittaa Lapin Kansan päätoimittaja Suvi Tanner tuoreessa pamfletissaan ”Aluemedia kertoo sen, mitä muut eivät. Entä jos se kuolisi?”
Paikallisuuteen keskittyminen on Tannerin mukaan aluemedialle ainoa tapa selvitä. Se selviää STT:n uutisten loppumisesta, nehän eivät ole paikallisia, mutta uutistoimiston suunnittelu- ja kuvapalveluiden ja muun taustatuen loppu kirpaisee. Se on pois siitä, paljonko oma toimitus voi keskittyä paikallisiin aiheisiin.
Tanner ei ole ainoa päätoimittaja, joka on alkanut puhua painokkaasti paikallisuudesta. Syyn hän sanoo suoraan: viime vuonna jo 71 prosenttia uutismedian tuloista tuli tilaajilta. On tehtävä sitä, mitä yleisö tilaa.
Kun jutuista löytyy pienin yhteinen nimittäjä, paikallisuus, se on helppo ottaa ohjenuoraksi. Etenkin, kun se on konkreettinen: maantieteellinen sijainti.
”Paikallisuus” ei kuitenkaan kerro itse journalismista juuri mitään.
Jos toimituksella on rahat vähissä (aina), paikallisuus tarkoittaa juttua uudesta kahvilasta, reportaasia kuoron harjoituksista ja kevyitä henkilöhaastatteluja paikallisista.
Ne syntyvät nopeasti ja halvalla, ja voivat olla aivan hyviä.
Tanner kirjoittaa kuitenkin pamfletissaan sellaisesta journalismista, joka myös edistää paikallista demokratiaa, rakentaa yhteisöä ja edistää sen vuoropuhelua. Se edellyttää yleisön moninaisten tiedontarpeiden tuntemista, monimutkaisiinkin juttuaiheisiin paneutumista ja vallankäytön seuraamista.
Kuten Tanner toteaa, journalismi ja demokratia ovat hankalia: ”molempia on hidasta, kallista ja monimutkaista toteuttaa”.
Pamfletin tarkoitus on lopulta perustella, miksi ja millaista mediatukea aluemedia tarvitsisi. Tanner hakee ratkaisua säätiöomistuksesta, ja pamfletin julkaisija onkin Helsingin Sanomain Säätiö.
Yleisön jyrkkä jako maksaviin kuluttajiin ja uutisensa ilmaiseksi haluaviin kansalaisiin tuntuu turhan jyrkältä, mutta pamfletti tarkoittaa jo sanana kiistakirjoitusta. Tannerin tyylistä huokuu, että hän haluaa avata keskustelun.
Ajatukset ovat lukemisen arvoisia. Tuen edellytyksistä, kuten demokratiavaatimuksista, vastikkeellisuudesta ja valvonnasta, ei voi olla kuin samaa mieltä.
Pamfletti tiivistää vetävästi demokratian ja journalismin suhteen. Sen lukemista voi suositella etenkin poliitikoille, viranhaltijoille, yritysjohtajille sekä opettajille, jotka tekevät media- ja demokratiakasvatusta.