Paavo Lipponen: Yhdysvallat haalii yhteistyökumppaneita Aasiasta - EU:n kustannuksella

Profiilikuva
Aasia
Teksti
Paavo Lipponen

Presidentti Barack Obama osallistuu viikonvaihteessa Portugalissa ensin Naton ja sen jälkeen EU-USA-huippukokoukseen. Päälinja hänen strategiassaan on kuitenkin kumppaneiden etsiminen Aasian-Tyynenmeren alueelta. Siellä USA rakentaa rintamaa Kiinan vaikutusvallan kasvun patoamiseksi. Finanssikriisi heikensi EU:n asemaa entisestään. Sisäinen käymistila ja johtajuuden puute ajavat unionia yhä kauemmaksi sivuraiteelle.

Obaman valinta USA:n presidentiksi otettiin Euroopassa hurraten vastaan. Obamalta odotettiin uutta tyyliä ja parempaa kumppanuutta George W. Bushin hallinnon jälkeen. Tyyli muuttui, mutta USA:n ja EU:n kumppanuus joutuikin Obaman hallinnossa uudelleen arvioitavaksi. Silloin puhuttiin aiheellisesti USA:n reset-politiikasta Venäjän suhteen, mutta samalla, kun USA pyrki parantamaan suhteitaan Venäjään, painettiin Washingtonissa reset-nappia myös EU:n kohdalla. Obaman asenteen voi tiivistää sanonnalla You are on your own, vapaasti käännettynä ”yrittäkää pärjätä, älkää yrittäkö nojata meihin”.

Republikaanien esiinmarssi USA:n välivaaleissa rajoittaa ensisijaisesti Obaman sisäpoliittista liikkumavapautta, mutta myös ulkopolitiikassa on odotettavissa vaikeuksia kongressin kanssa. Senaatissa USA:n ja Venäjän Start-sopimus strategisten aseiden rajoittamiseksi on vaarassa. Sopimus voi kaatua vastustukseen tai siihen, että Venäjä vetäytyy siitä, jos sopimusta yritetään muuttaa senaatissa. Kongressi painostanee myös Obamaa suojaamaan USA:n taloutta tuonnilta.

Obama hakee kumppanuutta Aasiasta kootakseen rintamaa suurimman haasteensa, Kiinan nousun jarruttamiseksi. 1940-luvulla amerikkalainen diplomaatti George F. Kennan kehitti opin Neuvostoliiton patoamisesta (containment). Nyt USA on patoamassa Kiinaa, jonka sotilaallinen aktiivisuus huolestuttaa Washingtonin liittolaisia Tyynenmeren alueella.

Konkreettinen esimerkki USA:n strategiasta on tuore turvallisuussopimus Australian kanssa. Se sallii amerikkalaisten rakentaa tukikohdan Australiaan ja sijoittaa maahan ohjuksia. USA noudattaa nyt klassista etupolitiikkaa nuoremman Bushin ideologisen ristiretkeilyn sijaan.

EU:lla on vaikeuksia pysyä niissä pöydissä, joissa asioista päätetään. Kööpenhaminan ilmastokokouksessa viime vuonna EU:ta ei otettu mukaan loppupäätelmien tekoon. Lähi-idässä EU:n rooli on olematon. Afrikassa, EU:n luonnollisella vaikutusalueella, Kiina jyrää EU:n mennen tullen tarjoten mantereen maille rahoitustukea ja muuta tukea vastineeksi pääsystä hyödyntämään niiden luonnonvaroja.

Omaa kilpailukykyään EU vahingoittaa keksimällä elinkeinoelämälle yhä uusia kustannuksia, kuten energian hintaa nostavia toimia. Valuuttasodassa, Kiinan ja USA:n pitäessä keinotekoisesti heikkoja kursseja, EU voi pudota väliin vahvoine euroineen. Talouspolitiikassa USA ja etenkin Saksa ovat täysin eri linjoilla: USA elvyttää sekä raha- että finanssipoliittisesti, EU:ssa ryhdytään leikkaamaan menoja.

EU:n kohtalonkysymys on, kykeneekö unioni vahvistumaan sisäisesti voidakseen toimia strategisesti omia etujaan puolustaen. Siihen tarvitaan valmiutta liikkua ulos vanhoista asetelmista. Luonnollinen kumppani EU:lle olisi Venäjä, jonka luonnonvarojen hyödyntäminen ja modernisaation edistäminen tarjoaisivat lähentymiselle perustan. Näin täydennettäisiin kumppanuutta USA:n kanssa.

Näiden kolmen keskinäinen asetelma on liikkeessä jokaiselta kulmalta: USA on lämmittänyt suhteitaan Venäjään, joka puolestaan on pyrkinyt lähestymään Länsi-Eurooppaa, jossa johtavat maat Saksa ja Ranska vaalivat molemmat omia Venäjän suhteitaan.

Venäjän esitys uudesta Euroopan turvallisuusjärjestyksestä, joka korvaisi Etyjin, ei sellaisenaan toteudu, mutta voi johtaa muutoksiin, jotka olisivat Suomen kannalta huomionarvoisia.

USA:n tarjous Venäjälle osallistua Eurooppaan sijoitetun ohjuskilven operointiin merkitsee vastaantuloa Moskovaan päin. Kokonaan uuden turvallisuusrakenteen sijasta edessä voi olla Venäjän ja Naton suhteen uudelleen järjestäminen, nykyistä pitemmälle menevä kumppanuus.

Deutsche Wellessä äskettäin haastateltu Naton tulevaisuutta pohtivan työryhmän jäsen Hans von Ploetz katsoo tilanteen muuttuneen perusteellisesti USA:n ja sen eurooppalaisten Nato-liittolaisten välisissä suhteissa. USA oli systemaattisesti jarruttanut EU:n yhteisen puolustuksen kehittämistä, kunnes Obaman hallinto muutti kaiken.

Kovissa kustannusten karsimispaineissa USA toivottaa EU:n puolustusyhteistyön tiivistymisen tervetulleeksi. Eräänlaisena vastineena USA sitoutuu edelleen puolustamaan eurooppalaisia liittolaisiaan, jos näiden omat ponnistukset eivät riitä. Tähän uuteen kuvioon von Ploetz haluaa kytkeä Venäjän. Hän on saksalainen emeritus-diplomaatti, joka toimi Suomessa 1970-luvulla.

EU:ssa puolustusyhteistyön tiivistäminen tulee käsittelyyn jo joulukuun huippukokouksessa. Näyttää todennäköiseltä, että Lissabonin sopimuksen pohjalta pyritään hyödyntämään mahdollisuutta muodostaa puolustukseen eteen työnnettyjä ryhmiä, joihin jäsenmaat voisivat liittyä tahtonsa ja kykynsä mukaisesti. Perusakselin muodostaisivat Ranska ja Britannia äskettäin tekemänsä puolustusyhteistyösopimuksen pohjalta. Tämän EU:n toisen akselin muodostuminen merkitsee kuitenkin uutta irtiottoa unionin rakenteista. Voidaan kysyä, miten EU:n yhteistä puolustusta voi tämän jälkeen rakentaa uskottavalla tavalla.

Unionin sisällä ollaan menossa yhä pitemmälle hallitusten välisyyteen, kuten erilaisiin akseleihin, parhaana esimerkkinä Saksan ja Ranskan Deauvillen sopimus EU:n finanssikurin järjestämiseksi. Puola on esittänyt erityisen kuuden suuren jäsenmaan direktoraatin perustamista, ikään kuin juuri nämä maat kelpaisivat esimerkiksi muille asioidensa hyvästä hoitamisesta.

Finanssihallintaa käsiteltäessä äskettäisessä huippukokouksessa Suomen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) toimi linjakkaasti puolustaessaan komission asemaa uusien sopimusjärjestelyjen valmistelussa. Suurten pyrkimys syrjäyttää komissio käyttäen hyväksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa Herman van Rompuyta on niin näkyvää, että se johtaa vastareaktioon. Van Rompuy on hyvä tekninen junailija, mutta johtajuutta, kuten unionin arvojen puolustamista, häneltä on turha odottaa.

EU:n strateginen etu edellyttäisi yhteistyön tiivistämistä sekä USA:n että Venäjän kanssa, mieluiten ottaen myös Turkin kumppaniksi. Siihen vaadittavaa yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä ei nyt juuri ole EU:ssa näköpiirissä.

Paavo Lipponen on entinen pääministeri (sd), joka kuuluu Notre Europe -tutkimuslaitoksen EU-USA-työryhmään, jota johtaa Romano Prodi. Lipponen puhui työryhmän puolesta 19. marraskuuta Princetonin yliopistossa USA:ssa.