Nousun tarina

Hyvinvointivaltio ja raskas rock kuuluvat suurten ikäluokkien parhaaseen perintöön.

Profiilikuva
hyvinvointivaltio
Teksti
Ville Pernaa
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Alussa kämpässä ei ollut sisävessaa, ainoastaan kusiämpärit sänkyjen päädyissä. Näin muisteli Astonin työläiskortteleissa Britanniassa varttunut John lapsuuttaan.

Kuten Johnin, monen Astonin lapsen horisontti oli kapea: vaihtoehdot olivat työ perusteollisuuden piirissä tai rikollisuus.

Varmasti Suomessakin oli sankoja sänkyjen päädyissä, mutta yleisemmin asiat hoidettiin pihalla ulkohuussissa ilmastosta huolimatta.

Johnin syntymävuosi on 1948. Samanlaiset muistot kuuluvat monen Euroopassa samoihin aikoihin syntyneen lapsen kokemuksiin.