Hallitushimo

Pakina: Hallituksille voistaisiin määrätä vuoden mittainen virkakausi, jonka jälkeen remmiin astuisi uusi kabinetti, kirjoittaa Jukka Ukkola.

Profiilikuva
hallitus
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elämme addiktioiden aikaa. Osa kansasta ryyppää aivan liikaa, toiset ovat peliriippuvaisia, kolmannet eivät voi elää hetkeäkään ilman kännykkäänsä, ja onpa joukossamme myös sellaisia, joiden elämää hallitsee yletön sukupuolivietti, joka tosin ei ilmene sananmukaisesti riippuvuutena, päinvastoin.

Vähälle huomiolle jäänyt yliannostuksen seuraus on hallitusaddiktio, eli sairaalloinen kiintyminen hallitusvaltaan. On tunnettu sanonta, että valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti, mutta aika vähän on yritetty tehdä tilanteen parantamiseksi. Se varmaan johtuu siitä, että takavuosikymmeninä Suomessa hallitukset olivat paljon nykyisiä lyhytikäisempiä. Ne pysyivät pystyssä keskimäärin vain vuoden, eikä niille ehtinyt syntyä vakavia pakkomielteitä.

Nyt on toisin. Melkein kaikki hallitukset istuvat kokonaisen vaalikauden, neljä vuotta. Siinä ajassa riippuvuus ehtii kehittyä krooniseksi. Kesken vaalikauden hallituksia on käytännössä mahdoton kaataa, ja kun vaalit sitten lopulta tulevat, äänestäjät ovat perin juurin kyllästyneitä. Hallituspuolueiden kannatus romahtaa, ja oppositio saa veret seisauttavia jytkyjä. Hallitus saa potkut, vaikka se olisi hyvä, ja oppositio nousee valtaan, vaikka se olisi huono. Vaalit siis voivat johtaa kansakunnan ojasta allikkoon, rutosta koleraan, umpimähkästä päistikkaan.

Miten tästä selvitään, vai selvitäänkö mitenkään, kuten Sami Saari kysyy laulussaan. Ratkaisuna voi olla paluu lyhytikäisiin hallituksiin. Vaaleja ei tarvitse tihentää nykyisestään, mutta hallituksille voitaisiin määrätä vuoden mittainen virkakausi, jonka jälkeen remmiin astuisi uusi kabinetti. Vaalikauden aikana kykynsä ehtisi näyttää neljä erilaista hallituskokoomusta, esimerkiksi punamulta, sinipuna, sateenkaari ja porvarihallitus. Yhdellekään niistä ei ehtisi kehittyä hallitusaddiktiota eikä mikään ehtisi munata itseään perinpohjaisesti. Viimeinenkään vuosi ei kuluisi pelkästään vaaleja odotellen ja virheitä vältellen, vaan hallitus joutuisi tekemään tosissaan töitä. Vaaleissa äänestäjillä olisi tuoreena muistissaan monta vaihtoehtoa, joista he valitsivat yhden, parhaassa tapauksessa parhaan – siis kokonaisen hallituspaketin eikä vain yksittäisiä edustajia.