Onnellisen euron budjetti: Verot naurettaviksi, hyvinvointia kaikille, terroristit kuriin ja nuoriso töihin!

PAKINA: Jukka Ukkola pui budjettia: Hallituksen veronkorotuskiristys ­ lievennyshöllennykset ovat riittämättömiä.

Profiilikuva
pakinat
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Köyhä, mutta nurkumaton Suomen kansa on viimeinkin saanut palkinnon nurkumattomuudestaan: hallituksen budjettiesityksen vuodelle 2018. Se on kuulemma ensi kertaa vuosikymmeneen myönteinen, ilahduttava, tyydyttävä ja ystävällinen, onnellisen euron budjetti.

Verot alenevat naurettavalle tasolle, kaikki suunnitellut ja osa suunnittelemattomistakin leikkauksista perutaan, hyvinvointia jaetaan tasaisesti jokaiselle, mutta erityisesti köyhille ja vielä köyhemmille, ulkomaalaiset terroristit pannaan kuriin ja kotimainen nuoriso töihin.

Jotain on kuitenkin jäänyt puuttumaan ja mennyt pieleen, sanoo oppositio, jonka tehtävänä on sanoa, että jotain on jäänyt puuttumaan ja mennyt pieleen. Oppositio on sitä mieltä, että jatkuvat veronalennukset ovat osa hallituksen suunnitelmaa hyvinvointivaltion romuttamiseksi.

Sitä paitsi veronalennukset ovat liian pieniä, sillä nyt kannattaa ottaa lisää velkaa, koska se on halpaa ja sitä on ennestään vähemmän kuin jossain. Niinpä oppositiossa pelätään, että mahdollisesti hallitus onkin kiristämässä verotusta.

Budjettikirjan kansilehden kellertävä väri on edelleen jotakuinkin sopiva.